(29.10.2016) Oleskelupaikkojen valinta alkoholisteilla – talvipaikkoja ja kesäpaikkojen ekologinen vaihtelu – noudattaa omaa ikiaikaista rytmiään myös Praterin Matkakeskusken pihalla Wienissä. Lokakuun puolivälissä piha-alueella majailevilla näkyy olevan kassit ja rinkat, asuntoloihin ja tyhjiin rakennuksiin hakeutuminen on meneillään. Keväällä varhain he kulkevat kättä ja pulloa heiluttaen, suunta on puistoihin päin.
Miksi uusi, 2008 valmistunut, Pratern Sternin matkakeskus kerää spurguja ? Ehkä he noudattavat alitajuisesti jotain vanhempaa reittiä. Aiemmin paikka oli nimeltään Nordbahnhof, jonne Prahan, Varsovan, Brnon junat tulivat. Kumman paljon tuolla on yhä spurgutason tsekkejä ja puolalaisia ihmisraunioita, joitten tarkoituksena oli tulla Wieniin töihin.
Muistan kevään 2013, kun asuntoni oli Praterissa, viikonloppuisin alueella oli ruuhkaa. Tuntui että spurgujen, narkkareiden ja kaikkien sekaisin olevien festivaalit olisivat täyttäneet tienoon.
Filmiklippi on OFR-kanavan dokumentista. Siinä esiintyy lippispäinen nuorukainen ikään kuin turistioppaana Praterin spurgumestoihin. Viinapullopalkalla hän esittelee toimittajalle paikan sosiaalisen rakenteen: missä istuu paikalliset ja missä muualta tulleet.
Auringon paahtama, mustelmille hakattu, venäläismies tuntuu olevan kaikkein pahiten sekaisin – ja samalla kaikkein tarkin. Hän on kauhuissaan toimittajan tullessa paikalle, hän toistaa järkyttyneenä sanaa kalasnkikov… tuijottaa suoraan kameraan hokien kalasnikovia. Spurguopas varoittaa toimittajaa, siitä että kaveri on erittäin ahdistunut. Menee tovi, ennen kuin tajuan että olalla kannettava iso kamera saattaa näyttää kaverin silmissä aseelta. Mikä tuon ahdistuken syy on, sitä voi vain arvailla.
ORF-kanavan dokumentin nimi on ”Praterstern die Letzste halt”. Viimeinen pysäkki. Lähdöt ja saapumiset. Kuolleisuus näillä matkakeskuksen penkeillä on suurta, muistan että ambulanssien vierailuaika täällä on aamuvarhainen. Muistan myös Jyväskylän Matkakeskukseen kuollutta spurgua, Esaa,jonka tunsin suhteellisen hyvin. Hän oli ison maatilan poika Uuraisilta, kuskasin hänet joskus kotiinsa, kun se oli tarpeen. Niin, Jyväskylän uusi matkakeskus oli juuri avattu, kun Esa kuoli sinne. Ajattelen, että hän ikään kuin leikkasi ensimmäisenä silkkinauhan.
Jotenkin atavistisissa vaistoissani pelkäsin aluksi Praterin aluetta, asuin lähellä, kummallinen viimeisen pysäkin kammo mieleni taustalla. Vieressä on Praterin sirkus ja huvipuisto, sen karma tuntui pahemmalta kuin Praterin spurgupenkit ja huorakulmat. Huvipuisto oli alunperin julkinen eläiten kidutuspaikka ja huvittelumielessä tapahtuva vammaisten ihmisten häpäisypaikka. Ikään kuin jossain olisi vielä pahempaa kuin viimeisellä pysäkillä.
Nyt lokakuussa siellä käydessäni tulin jotenkin iloiseksi, kun tunnistin erään huoran. Hän näytti niin hyvinvoivalta, että teki mieli mennä halaamaan ja sanomaan että sinäpä näytät hyvältä. Kolme vuotta sitten hän oli asemalla aina hengaileva ja ilkeästi perässä roikkuva laiha narkkari, lähes lapsi vielä. Nyt hän oli pulskistunut ja terveemmän oloinen. Silmiinpistävän aktiivisesti hän suunnitteli jotain kahden rikolliselta näyttävän nuoren kaverin kanssa. He kulkivat aseman aulan läpi, naisella oli suunnitelma, ja hän taivutteli miehiä avukseen.