Das Möbel Volksteaternin kulmilla on iltaisin suosittu baari, ja mukavan istumapaikan saaminen sieltä on sattumaa. Mööpeleiden monimuotoisuus näyttää olevan baarin teema, mutta suosion syynä on ehkä kuitenkin helppous. Kun baarista tulee helppo, se on suosittu.
Mööbelissä kävijät ovat pääasiassa nuoria ja opiskelijoita, mutta kypsempienkin on luontevaa tulla sinne. Paikka on helppo löytää Burggassen puolesta välistä, Volksteaterin metroasemalta kun kävelee hetken ylämäkeen.
(21.10.2016) Viimeksi Mööbelissä istuessani valkoviinin kanssa seurailin viereisen pöydän pariskuntaa. Suunnilleen minun ikäiset ihmiset, ja mies niin tavallisesti hieman jäykkä ja varautunut sekä varakas. Selvästikin nainen oli tuonut hänet pyörähtämään Mööbeliin ja hän suhtautui mieheensä hieman holhoten mutta lämpimästi.
Kohta tapahtui kuitenkin onneton käänne, juuri kun he olivat nousseet lähteäkseen ovesta astui sisään lehtikaupustelija. Turkkilainen mies kaupitteli Augustin -lehteä, en kuullut mitä tuo mies sanoi hänelle ennen kuin pariskunta poistui. Jostain syystä onneton kaupustelija menetti hermonsa, alkoi valittaa, tarjoilija ei päästänyt häntä tavanomaiselle kierrokselleen. Minä isuin lähellä ja kävin ostamassa lehden. Hän alkoi valittaa, ja samalla kun kuuntelin hän sujautti kätensä takintaskuuni. Ei siellä ollut mitään, mutta minä suutuin ”was-mahchst-du” huudahduksin. Mies meni täysin shokkiin, ei osannut lähteä ulos mutta ei osannut mitään muutakaan. Tarjoilija oli enemmän huolissani minusta, että olenko ok, miehen hän saattoi käsivarresta pitäen ulos.
(11.4.2013) Kerran Mööbelissa tapasin jopa naapurin, ruotsalaisnaisen, joka asui samassa rakennuksessa kuin minä. Hissitutun kanssa istuskelimme tuon alkuillan, sen jälkeen kun hän oli saanut esseensä valmiiksi. Hän opiskeli jotain arkkitehtuuriin liittyvää Soveltavien taiteiden yliopistossa, joten Mööbeli oli tyylitietoinen valinta. Kutsuin häntä naapurintytöksi, Kristineksi, ja hän minua naapurinmieheksi, olimme varsin tasaveroisia – mikä oli minulle yllätys.
Eräälla toisella kerralla Möbeoissä istuessani tein huomioita kahdesta keski-ikäisestä naisesta. Kirjoitin heistä jopa verbaalin luonnoksen, olenhan Wienissä, jossa Freudin kuuluisat naispotilaat elivät. Viime kädessä niiden naisten ansiota oli se, mitä Freud lopulta löysi.
Huomioni kiinnitti vaalea nutturapäinen nainen, jonka tyyli oli selvästi ikäistään vanhempi. Hän oli täydellisen Hollywood-mummon näköinen, pyöreine laseineen, jakkuineen ja nutturoineen. Kävin oitis hahmottamaan psykologisia ja seksuaalisia syitä tuon mummotyylin ennenaikaiseen omaksumiseen. Mutta vasta kun hänen ystävättärensä tuli pöytään johduin arvelemaan, että ehkä kyseessä oli tyyli – ironinen mummotyyli. Hänen samanikäinen seuralaisensa oli sikäli tavanomainen, että tavoitteli nuorekkuutta.
Tosin huomasin kyllä, että ystävässä oli ainesta valitsemaansa tyyliin. Hänen vartalonsa taipui kuin jousi, mieluusti hän myös hieman kiertyi, mutta selkärangan kimmoisuus tarjosi tällaiselle sivusta seuraajalle paljon ihastuksen aiheita.
Kaikki muuttui kuitenkin sillä hetkellä, kun hän alkoi lukea – kun hän nosti muodikkaat, mutta liian raskaat ja huomiota herättävän valkosankaiset lasit silmilleen ja lysähti. No, hänellä olkoon oikeus lysähtää lukiessaan, en vain pitänyt asenteesta.
Samaan aikaan mummotyylin valinnut oli nauttimassa jo toista valkoviiniään, ja niiden myötä hän oli vironnut eloon. Kun hän keskusteli ystävänsä kanssa, näkyi selvästi että hän ohjasi puhetta, syvensi sitä. Eleet olivat luontevasti ilmaisevia, valkoviini oli tehnyt tehtävänsä ja tilanteen pohjalta arvelin että virkoamisen aiheuttaja oli itävältalaisen grüner veltlinerin jokin onnistuneempi nimike, ja jota saa juuri das Möbelistä.