(17.2.2013) Istahdin korttelibaariini Pong Pongiin lasilliselle, vieressä kyhjötti kovin hiljainen vanha mies, jolla oli pelkkä vesilasi edessään. Kun yritin kysellä, että millaisista töistä hän nyt on eläkkeellä niin ukko vähän hermostui. Sitten hän sanoi, että on entinen maanviljelijä Burgenlandista, sitten on ollut sekalaisia hommia Wienissä.
Olipa sattuma, kun juuri olin lukenut Linkolaa, ja hänen huomioitaan siitä, kuinka nopeasti Suomessa maanviljely muuttui liiketoiminnaksi, ja sen myötä talonpoikaisesti ekologinen elämäntapa tuhoutui.
Vasta kun baaritiskille istahti joku misu, niin ukkoon tuli eloa. Hän vinkkasi tämän pöytään ja alkoi esitellä laukkunsa sisältöä. Ukolla oli laukussa kirjava mytty naisten vöitä, ja niitä hän yritti ojennella solakalle tyylitietoiselle naiselle. Ei voinut vähempää kiinnostaa misua.
Istuskelin ajatuksissani, ja koetin löytää jotain syytä, miksi hän oli päätynyt nimenomaan kaupittelemaan vöitä. Mielikuva sheimeikasta, laukkuryssästä, pienviljelijästä ja kaupustelijasta. Yritin kysellä asiaa ukolta. Hän näki surkeat rihkamavyönsä jotenkin loistavina. Sillä oli jotain yhteyttä hevosiin, valjaisiin ja sen semmoiseen, mutta en ymmärtänyt noita vaikeita sanoja.
Harkitsin siinä jo kirjavan vyön hankkimista itselleni, mutta sen sijaan halusin tarjota ukolle jotain. Ukko kieltäytyi hieman loukkaantuneena, ja lopulta keskeiseksi sanan vaihdoksi jäi se, että kesällä Burgenlandin maakunnassa on erityisen kaunista – ja minun kannattaisi käydä siellä katsomassa maisemia.