(5.6.2013) Oli mukava istua Eilesissa kirjoittamassa, en ole käynyt kahvilassa aikoihin, koska miespuolinen ravintolapäällikkö oli niin ylimielinen ja reviirillään pullisteleva. Nyt häntä ei näkynyt, ja muistin taas miten erinomaiset ja ennen kaikkea eri kokoiset looshit sielä on. Kunhan ne löytää wieniläispöytien takaa. Yleensä loosheista syntyy ylileveä ja raskas vaikutelma. Eilesissä on toisin, keveys ja kapeus on näiden looshien valtti. Ja kun turvallisuuden tunnetta antava yhden hengen looshi löytyi, eräälainen aikuisen syöttötuoli siis, olin onnellinen.
Kahden hengen loosshissa etuoikealla näkyi tyypillinen alkuillan asetelma, lautasen yli menevä pitkä makkara, sinappiruiskaus, ämpylä ja tuoppi sekä mies. Sama kattaus toistui vastapäätä, paitsi istuja oli nainen. Näitä asetelmia muodostuu minne tahansa kahvilaan Wienissä meneekin.
Sivullani, ja lähes kylkeeni nojaten istui keski-ikäinen miellyttävän pehmyteensä uponnut nainen omassa pienessä looshissaan. Hänen kärsivällisyytensä saa uskomaan vaikka maailmanrauhaan, sillä täysin vakaasti lehden lukemiseen keskittyneenä hän odotti vartin ennen kuin tarjoilija edes huomasi hänet. Sachertortun – sen wieniläisklassikon – saaminen vei toisen vartin, mutta hän vaan kärsivällisesti luki lehteä. Jonkun hienostuneen periaatteen mukaan hän oli tilannut sachertortun seuraksi oluen, ja ihme kyllä olueen oli tuskin koskettu, kun hän rauhallisesti lähti. Uskon, että se kertoi suuresta pettymyksestä, mitä ei sieltä looshin sylistä koskaan tullut ilmaistua.
Ihmisten tavat olla ja asettua Eiles kahvilaan saavat sävynsä loosheista, niin ajattelin. Syöttötuoleista, lekkikehistä ja muista erityisen turvallisista kehyksistä johtuen, kaikki siellä aloivat vaikuttaa lapsilta ja lapsisyhmiltä lelujensa parissa. Omissa oloissaan olemisen tapoja kahviloissa on monia, hyvinkin erilaisia, mutta leikkivän lapsen omissa oloissaan olemisen tavoittaminen on saavutus, ja voi olla että se kesti vain sen iltaseitsemän tienoon Eilesissäkään.