Ei taida Jazz olla ykkönen Wienissä, tai sitten minä olen väärällä klubilla. Täällä yleisöä on viis, bändissä on viis ja tiskin takan eräänlaista perhettä on viis. Joku sanoisi tätä raskaaksi kustannusrakenteeksi.
Tilanteen näkee selvästi, ja loput voi päätellä. Helmut on tyypillinen jazzmuusikko, kirjailtu pata päässä, ja kaikki ovat hänen kavereitaan. Vaimo Ursula yrittää huolehtia taloudesta. Kuten tänään Berliinistä tulleen bändin palkkiosta. Kyseessä oli oikein hyvä vaskibändi. Bändin pomo kiittää Helmutia kustusta ja muistelee tapaamista Berliinissä. Sen euforian voi kuvitella, ja kuinka tauolla Helmut käy sitten kutsumassa bändin klubilleen. Ja nyt bändi on tullut, mutta lipputulot ovat 50 euroa, niin kaikki ei mennyt niin kuin piti. Ei vaikka verkosta ilmoituksen löysi helposti, samoin painetut flierit. Mutta ketään ei tule, ei taida Helmutin uskottavuus olla oikein terässä.
Ursulalla on vyölaukku, johon hän kerää pääsylipputulot. Kun bändi on soittanut ensimmäisen settinsä, ja kuulijoita on yhä vain viisi, Ursulan ilme on paljon puhuva. Hän katsoo jonkun aikaa ovelle, odottaa yleisöä mutta lysähtää sitten tuolilleen. Hän ryhdistyy vasta kun on aika liittyyä ablodeja antavaan suppeaan porukkaan.