24.2.2013 Peter Handken näytelmä Akademiateatterissa on ”kesädialogi”, puutarhakeskustelu, ”Kauniit Aranjunezin päivät” (2012) – genre jollaisen toivoisin olevan yleisesti tunnettu. Nyt 70-vuotta täyttävä Handke antaa itsestään haastatteluja usein juuri puutarhassa, Pariisin lähellä olevan maalaistalon puutarhassa.
Kesädialogi, näytelmän mies ja nainen eivät ole rakastavaisia, vaikka he puhuvat juuri siitä. Katsojan ei anneta tulkita paria minkään valmiin mallin mukaan, he viettävät yhdessä kesäisen päivän ja illan.
Mies pyytää naista kertomaan ensimmäisestä rakkauskokemuksestaan. Nainen sanoo että se ei ollut rakkautta vaan pano eräänä kesäisenä iltapäivänä. Se mies ei kiinnostanut hän ei kokenut itseään naiseksi eikä hänellä ollut miestä vaan joku: se.
Asia muuttuu ja tapahtunut saa lisäväriä, kun mies pyytää naista kuvaamaan tapahtuneen tarkemmin. Asia muuttuu konkreettisemmaksi, oikeastaan materiaalisemmaksi koska nainen muistaa erityisen elävästi maan, jossa hän oli pitkällään. Ruohoa, joo, myöhemmin vajan maalattialla muutakin, kuivanut paska sattui hänen silmiinsä.
Tätä kaikkea kuvatessaan nainen huomaa jotain erityisen tärkeää; asia joka oli hänelle brutaali ja vähäpätöinen, muuttui kertomisen myötä tärkeäksi. Eikä pelkästään kertomisen vaan sen vuoksi, että mies kyseli ja kuunteli niin halukkaasti. Hänen kokemuksestaan tulee jotain, koska se kiinnostaa toista.
Nainen haluaa kertoa myös muista mieskokemuksistaan, hän saa ne sillä tavalla mukaan tuohon kesäiseen päivään. Mutta heti, kun naisen puheeseen alkaa tulla traagisia sävyjä, mies torjuu puheen ja vaatii naista pysymään ”kesädialogin” genressä – ei siis rakkaussuruja.
Mies itse keskustelee naisen kanssa koko ajan, mutta toisella kielellä. Hän osaa vain erilaisia pokaamisen ja kavaljeerieleiden mykkää eleistöä. Nainen itää sitä pelleilynä tai ei huomaa sitä, koska hän puhuu ja elää vahvasti omia tuntemuksiaan. Ja juuri sitähän mies oli häneltä pyytänyt – hän oli pyytänyt naisen kesäiseen nautintodialogiin.
En ole vielä ostanut Handken näytelmätekstiä, sen lukeminen tietysti syventää teemaa joka on oletettavasti ”rakkaus ja aika”. Tänä keväänä on mukava lukea Handkea parissa, kirjoitan Kiiltomatoon ensi kuussa ilmestyvästä Handken Moravalaisesta yöstä.