Saaos Hiien hiihtosukset,
Ota Lemmon lentoneuvot,
Paholaisen paksu sauva,
Joilla hiihät Hiien maita,
Lemmon lehtoja samoat,
Lylyin luisin luikottelet,
Hilpoellen Hiien maita,
Pahan maita paipotellen,
Hiien aitojen alitse,
Pahan pellon pientareitse,
Hiihät helvetin tulehen,
Pahan vallan valkeahan.
Ehkä tässä loitsussa on samaa juurta kuin ”suksi vittuun täältä” -kirouksessa, oikeastaan saatesanoissa. Tuo manaava litania tekee suksimisesta vauhdikasta, siitä tulee räpiköivää syöksymistä, törmäilyä. Suuntana on portti minkä takaa ei palata, olkoon se sitten vittu tai helvetti.
Pitkä loitsu luottaa rytmiin yhtä paljon kuin sanan voimaan. Hypnoosi murtaa vastustelun, ja tietynlaiseen kohtaloon sidottuna, rytmiin sidottuna, uhrina olet ladulla ja kiihtyvässä alamäessä, siitä et pääse pois.
Loitsu seuraa sinua koko matkan, se laittaa sinut mäelle, se sysää sinut alas latua – mieluiten takaperin. Se antaa vauhdin ja manaa kaikki esteet ladulle. Samalla se antaa esteiden rikkoutua ja todistaa näin helvetinsyöksyn voimaa. Tuttua koomisista mäenlaskua siis:
Kivi on tiellä
poikkipuolin,
se poikki porahakoon,
Hako on tiellä pitkinpuolin,
se kaheksi katketkohon.
Ja mitä vittuun tulee, niin se on erityinen loitsimisen asia, se on voimapaikka. Kun ajatellaan syntyjä, syntysanoja, voidaan ottaa hattu päästä ja todeta, että sitä se loitsukin kiittää, synnytintä. Koska se, joka tietää syntysanan, voi hallita asiaa. Ehkä kehotuksessa painua vittuun, on kyse peruutussanasta, voiman pois ottamisesta. ”Suksi vittuun”: sinun ei kuulu olla täällä, mene, peruuta takaisin. Sinne kun olet mennyt, sinua ei ole koskaan ollutkaan
Sitä jäin miettimään, että miksi juuri sukset ovat näin sopivat uhrin välineet. Onko se komiikkaa. Voi olla, että kova vauhti, hallitsematon syöksy ja kolhut ovat se ekstra, mikä saa loitsijan nauramaan, ja se puuttuu pelkästä kirouksesta.
Harmi, että ”suksi vittuun täältä” sanonnasta ei ole kerrota pitkää versiota. Sellaista, jossa pelkän kirouksen ja ärähdyksen lisäksi uhri saatetaan perille saakka.