Siri Hustvedt kertoo säpsähtäneensä nähdessään ensimmäisen kerran Giorgianon maalauksen Myrsky (1506-8). Taidehistorian luennolla hänen eteensä ilmestyi tämä Italian renessanssiajan maalaus, ja säpsähdys kävi läpi hänen ruumiinsa, kuin salamanisku, eikä hän osaa sanoa miksi.
Maalauksen taustalla on kuvattu myrskyn nouseminen, ehkäpä hetki ennen kuin varsinainen myrsky puhkeaa. Kun mustat pilvet keräytyvät taivaalle ja tyyni ilmanala alkaa olla jo uhkaava, kunnes salamanisku repäisee taivaan ja vapauttaa tuulet riepomaan ympäristöä. Tuntuu, kuin puut ja pensaat vasta huojuisivat, mutta kohta, salamaniskun jälkeen varsinainen myrsky pääsee valloilleen.
Omaelämäkerrallisessa teoksessa Vapiseva nainen, hermojeni tarina (2011) Hustvedt kertoo taipumuksestaan säpsähtää. Salaman jyrähdys ja isku on ehkä se ikiaikaisin säikähtämisen merkki, se minkä koirat ja kissat sekä herkät ihmiset kokevat.
Giorgianon maalauksessa tämä mustanpuhuva taivas ja samamanisku ovat taustalla, ja ne ilmaisevat etualalla oleviin hahmoihin liityvää tunnetta. Hustvedt säpsähti ilmeisestikin naista, joka on kuvassa etualalla lähes alastomana ja imettämässä lasta. Esseessään ”The Pleasures of bewilderment” Hustvedt kertoo, että aluksi hän ei huomannut kuvan miestä ollenkaan. On kiinnostavaa, että imettävä ja alaston nainen ei myöskään ole huomannut häntä katsovaa miestä, kuva vaikuttaa idylliltä hetkeä ennen repeämistä.
Tämä on se silmänräpäys, jolloin salama on välähtänyt, mutta jyrinää ei vielä kuulu. Sekunnissa kaikki on muuttunut.
Kuvassa olevan nuorukaisen ja imettävän naisen välinen jännite on jäänyt mysteeriksi. Naisen hahmossa ovat kaikki ikuisuuden merkit: imettävä madonna, alastomuus, suojanaan vain valkeat liinat. Nuori mies puolestaan on 1500-luvun asussa, itseasiassa näyttelijälle kuuluvassa, kuten tulkitsijat ovat huomanneet. Kuuluvatko mies ja nainen eri aikaan ja todellisuuteen?
Teoksen taustalla näkyy silta, ja sen alta virtaa joki joka on padottu, ja virtaa lopulta kapeana miehen ja naisen välistä. Koko kuva-ala jakautuu kahtia aina salamasta kuvan alareunan tummaan virtaan. Miehen ja naisen välillä ei siis ole yhteyttä. Kohta nainen havaitsee miehen, ja mitä sitten tapahtuu.
Giorgianon maalaus on yksityinen tilaustyö, ja saattaa olla että kuvan allegoriseen kertomukseen kätkeytyy jotain, minkä vain omistaja tiesi.
Toisaalta mieshahmon sanotaan muistuttavan Giorgianoa itseään. Tämä kuoli nuorena. Legenda kertoo että hän kuoli ruttoon, jonka oli tarttunut hänen rakastajattarensa. Näin siis maalauksessa on aineksia monenlaiseen tarinaan, ja myös Hustvedt jättää tarinan lopulta avoimeksi.
Hän jättää tekemättä jopa sen ilmeisen tulkinnan, että Giorgiani olisi maalannut säpsähdyksen. Salaman jyrähdys, hetki jolloin maalauksen naisen suojattomuus paljastuu, ja Hustvedt katsojana, joka samaistui välittömästi naiseen ja säpsähti itsekin.
Ja mitä sitten seurasi: myrsky ja hämmennys.
Siri Hustvedt: ”The Pleasures of Bewilderment” teoksessa Mysteries of the Retangle, Meditations on Painting (2005).
Hustvedtillä on usein noita pitkien tarinoiden tauluja. Hustvedt on kirjoittanut romaanin taidemaailmasta ja oikeastaan kaikki hänen kirjansa selvittävät luomisien reittejä ja niitä on paljon. Tykkään siitä taiteilijasta.
Ainut mikä oikeastaan puuttuu on pitkäaikainen suhde kissaan. Kyllä eläimiäkin siellä vilahtelee mutta ei oikein niin, että niistä olisi kumppaneiksi.
Siri Hustvedtin nimi manittiin kun Asta Leppä niputti Hesarissa 24.7. keskiluokkaisia kirjailijoita, se harmitti hieman, koska hänhän on eliittiä ja yläluokkaa. Keskiluokkainen ei katso taideteoksia niin kuin Hustvedt. Olen lukenut uutta Hustvedtin uutta essee-suomennosta, jonka viimeinen osio käsittelee taiteen katsomista, hän on kaukana keskiluokasta sillä niin varma ja valikoiva, sekä radikaali taidemaku hänellä on. Mutta hän kirjoitutyylinsä on ehkä keskiluokkainen, helppo, ei erityisen jännittävä eikä rohkea, hieman runsas.