Mistä seuraa kehnäsienelle

Toivon etten tule kehnäsienten leiriin liian myöhään, silloin kun jäljellä ovat vain halkeilevahattuiset vanhukset. Elävä seurue on paras. Se on mustalaissieni, gipsy mushroom, aikuiset rouvat pyöräyttävät hameen leveäksi tanssiessaan. Pienimmät kehnäsienet ovat himmeän hopeisia ja ikään kuin nuorisoa
pipo silmillä.

Miten monena vuonna olenkaan kerännyt kehnäsieniä, ja heittänyt ne sitten pois uskaltamatta kuitenkaan syödä niitä. Ne ovat seitikkien sukua ja keittiössä
ne näyttävät vaarallisemmilta kuin metsässä, siellä ei ollut epäilystäkään niiden kehnäluonteesta.

Tuo sieni, aina se kiehnää keittiössä jonkun kanssa, vaihtaa paria. Jonkin aikaa se on tyytyväinen kermaisessa muhennoksessa. Sitten kehnäsieni
vaihtaa seuraa, kumppaniksi tulevat oliivit sekä raaka punasipulisilppu, jonkin eteläisen reseptin mukaan. Pidän siitä vielä enemmän, kun se on alkanut
hengailemaan keitoissa, aivan kuin nyt vasta se olisi löytänyt oman ympäristönsä. Uusimpana käänteenä on kalaliemi, jonka kanssa se on alkanut huvitella tavalla, jota mikään muu sieni ei ole tehnyt.

Kehnäsieni hakee seuraa, ja voimakkaasti maustetussa kalaseljangassa se tanssii ja laulaa hyvin.