Ehkä ei ole ollenkaan sattuma, että puutarhassa kädet kehittyvät erityisen puhutteleviksi, kämmenistä tulee lempeitä ja sormista nöyriä. Kun istun seminaarissa, huomaan kuinka kynsieni alle on jäänyt multaa: joskus sellaisia olisi pidetty moukan käsinä vaikka oikeastaan se on hienostuneisuuden merkki.
Kädestä ei ole apua kovan maan kaivamiseen, mutta jos maa on pehmeä, niin huomaan istuttavani taimia sormin. Vaikka väline olisi vierellä, työnnän sormeni multaan ja teen pesän juurille. Kuohkea puutarhamulta ikään kuin vastaa käden toiveita.
Vedän kämmensyrjällä multaa tomaatin juurelle tai kaalintaimelle. Nypin rikkaruohoja retiisien joukosta, työntelen sormin pintaa kuohkeaksi. Kädet ajattelevat koko ajan, ne puhuttelevat kasveja jotka reagoivat. Ärsyyntyvät ensin, nauttivat sitten.
Kädet ovat ojentamassa ja komentamassa, eikä näitä eleitä voi erottaa auttamisesta. Kaatunut tomaatin runko vaikuttaa lohduttomalta, se on nostettava ylös ja tuettava. Sitä on nypittävä ja hoidettava, koska muuten se sairastuu, ja lehdille leviää laikkutautia tai maahan painunut oksa homehtuu.
Puutarhuri minussa pohtii kysymystä kädellisen synnystä. Ihmettelen, että miksi puhutaan vain käteen otettavasta kepistä, siitä millä apina kurkottaa kohti banaania. Tarttumaotteen ylivalta ihmetyttää, eikö sormet ja marjojen poimiminen valmista meitä jo näppäimiin, kosketusnäyttöön?
Kaipaan lisää tietoa sorminäppäryyden ja ihmiseksi tulemisen suhteesta, marjanpoiminnasta ja sormiotteen muinaisesta kehityksestä. Voi tosin olla ettemme muinoin olleet siinä niin kehittyneitä kuin apinat, joilla näppäryys on neliraajaista.
Käsi itsessään on jo keppi ja lapio, enemmänkin, siinä on herkät anturit joilla tutkia. Kämmen jolla punnita ja sormet joilla nyppiä.
Käsityö on kaikkein hitaimman viljelyn merkki, automatisaatio näyttäisi tekevän sormet turhiksi.
Mutta silti voi olla paljonkin sellaisia tehtäviä, joita ei voi antaa kuin sormille. Jos sormien yhteys ajatteluun kehittyy, voin kuvitella miten puutarhassa sormet rientävät automaatinkin edellä.