Yli kuohuva neljäs

Pian on neljäs adventti ja on syytä ajatella sitä, että tarinalla on joskus myös neljäs merkitys. Ajattelen olevani ikiaikaisessa tilanteessa, istumassa pubissa ja on joulukuinen ilta. Lukutaitoon kuuluu se, että tarinasta voi löytää kolme tasoa – harvoin neljä. Ensimmäinen taso on kirjaimellinen taso, mitä minä kirjaimellisesti kerron. Tämän voi tajuta heti ensimmäisellä kuulemisella. Kuten muinainen Dante kirjoitti eräälle opiskelijalleen:

“On ymmärrettävä, että tämä teos ei ole yksinkertainen, vaan pikemminkin polyseeminen, eli siinä on monia merkityksiä. Ensimmäinen merkitys on se, mikä johdetaan kirjaimesta, toinen on se, mikä johdetaan niistä kohteista mihin kirjain viittaa. Ensimmäistä kutsutaan “kirjaimelliseksi“ (tarinaksi) ja toista “allegoriseksi“ (vertauskuvaksi).”

Nuo kaksi tasoa jakautuvat vielä kahteen, niin että saamme neljä merkitystä jokaiselle asialle. Tunne on kirjaimellisen tason eräs versio: tunne mikä liittyy kaikkeen tähän konkreettiseen, tunteet joulun lähestymisen johdosta. Jos kerron, että lähetin viisi postikorttia, niin siihen kätkeytyy tunne vanhoja tätejäni kohtaan.

Vertauskuvalliset tasot ovat toinen maailma. Istun pubissa ja kuin kirjanoppinut mietin euromaiden velkoja, velallisuutta,syyllisyyttä. Pöytäseuralle puhun myös runsaudesta, samojen talouksien kylläisyydestä.

Kolmannella tarinan tasolla me kökötämme, ja symboliset merkitykset voisivat tulla mukaan tässä taloudellisessa asetelmassa, se kuinka velkaisuus ja runsaus asettavat eteemme mysteerin, syyllisyys ja yltäkylläisyys ovat niin vahvoja vastakohtia, että toisen täytyy olla tyhjää. Velka ei ole todellista, mutta runsaus on. Ja huomaan, että olut on runsauden symboli, sen on aina hyvä kuohua yli, sitä tulee juoda suurin kulauksin. Tai sitten puheeni on vain käsittämätöntä skolastisuutta, ja olut on vain ohralientä, niin että todelliseksi jää vain velallisuus.