Kysyit, mikä olisi toiseen adventtiin sopiva kakkonen, pari tai duo – näin sain sinulta pelastavan käden, ja aiheksi täpärät pelastumiset.
Tuttua kuvastoa, cliffhangereita, sen sijaan että näemme pilvenpiirtäjän huipulta putoamisen, näemme pelastavan käden. Näemme kalliota alas liukuvan hahmon ja pelastavan käden, näemme rekan alle juoksevan lapsen ja pelastavan käden.
On kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta, kun pelastavaa kättä huudettiin hämärässä alkuillassa, 8.12.1982. Silloin nuorehko isäni oli pudonnut jäihin ja yritti päästä ylös hyisestä vedestä. Yhtään auttavaa kättä ei ollut lähellä – tuntuu, että sillä hetkellä koko maailmankaikkeus oli vailla pelastavaa kättä.
Minun lapsuusvuosinani pelastavat kädet olivat monta kertaa totta. Vauva on putoamassa kopasta, lapsi on juoksemassa jokeen, lapsen kurkkuun on juuttunut karkki, lapsi on tallautumassa sonnin jalkoihin, poika on putoamassa puukuorman päältä, poika on jäämäisillään traktorin renkaan murjomaksi, poika on putoamassa lahon katon läpi, poika on pudonnut jäälautalta koskeen – ja aina on jostain ilmestynyt pelastava käsi.
Äiti oli vakuuttunut, että minulla on henkilökohtainen suojelusenkeli. Minulle, joka silloin vietin poikien seikkailuelämää vaarat olivat aivan luonnollisia, vasta myöhemmin ymmärsin että cliffhangerit eivät kuulukaan todellisuuteen.
Näistä syistä tämä toisen adventin merkki on pelastava käsi, joka ihan konkreettisesti tarttuu hädässä olevan käteen.