Heikkeneekö kieli, vai muuttuuko se vain? Verkko näyttää kiistatta aiheuttavan normikielen heikkenemistä, löysä kirjoittaminen näyttää lisääntyvän siinä määrin, että enää ei voida tarkkaan ottaen edes käyttää termiä kirjoittaminen vaan parempi on puhua viestittämisestä. Harmi että kielessämme olevat kirjoittamisen synonyymit ovat kadonneet tai uinuvat latentissa tilassa. Ja toisaalla uuskielen voimat hyökyvät huimaavina yllemme, ohitsemme.
”Always on” on Naomi Baronin verkkokieltä esittelevä teos (2008). Kirja on näemmä vapaasti ladattavissa Monoskop/logissa. Olen lukenut sitä aikaisemminkin, ja teoksen ydin on otsikossa – mitä tapahtuu kielelle online-tilassa. Baronin kirja välttää sitä filosofista kysymystä, mikä on kaiken taustalla eli kysymystä läsnäolo-teknologioista, kysymys niistä keinoista joiden avulla tuotamme itsellemme läsnäolon illuusioita.
Ehkä jatkuva kirjoittaminen köyhdyttää kirjoittamista, samoin kuin jatkuva puhuminen tyhjentää sanottavan puheesta. Baron esittelee niitä keinoja, joiden avulla torjumme jatkuvaa kommunikaatiota. Milloin vastaamme ja reagoimme puhelimeen ja meileihin?
Tämä kaikki tekee kirjoittamisestamme pelkkää reaktiota, vaatimukseen vastaamista – ja aktiivinen ilmaisu on aina parempaa kuin reaktiivinen.
”Always on” otsikoi kuitenkin verkkoon liittyvästä kommunikaatiosta olennaisen piirteen, halun jatkuvaan ja välittömään yhteyteen. Baron tosin esittää sen pelkkänä teknologisena pyrkimyksenä, hänen esimerkkinsä palauttaa kuitenkin psykologiset aspektit. Vastaa puhelimeen kun äiti soittaa, ole aina rakkaasi kanssa yhteydessä, älä koskaan etäänny, pidetään aina yhteyttä, keep-in-touch.
Näin siis ”Always on” liittyy uuteen läheisyyskulttuuriin, etäisyyden ja läheisyyden säätelyyn, tuntuu vain että koska Baron ei huomioi tätä, onneksi kuitenkin hänen käytännön esimerkkinsä paljastavat monia pieniä etäisyyden ylläpitämisen keinoja, jotka ilman muuta rikastusttavat läheisyyskulttuuria.
(2010)