Äiti lapsena 1942

3Siskoa2

Sodan jälkeinen Alajärven Kultalahti, ja kesäkuiset iltapäivät aikaa leikkiä sekä uida (Kaikki tämä on kuvitelmaa siitä kuinka äitini olisi viettänyt lapsena kesäpäivää Kultalahdessa,  ja kuvatkin löytyvät filmistä Badehuset (1987) You Tubesta.  Leikitään sopivan kiven päällä, äiti olisi kuvassa vaalea sinimekkoinen. Leikkipaikka on lehmihaassa, ja se on syntynyt sopivaan kohtaan järven lahdelle.

3siskoa3
Tytöt laskevat pennejä, pikkurahoja, ostaakseen irtokarkkia kioskilta. Karkit maksavat pennin kappale.
3siskoa4
Kolikot annetaan pojalle, joka on kintuistaan nopea kuin Paavo Nurmi. Hän kipaisee kinttupolkua pitkin kioskille, joka on hiekkatien risteyksessä, sinne on kilometri matkaa ja hän juoksee koko matkan pysähtymättä. Hengästyneenä poika palaa, ja kertoo että karkkeja ei ole, niitten valmistus on sodan takia lopetettu.
ranta1
Onneksi he löytävät paljon ahomansikoita. Uimassa käynnin jälkeen kaikki loikoilevat maassa ja maistelevat mansikoita ja kuvittelevat että ne ovat erivärisiä karkkeja. Niiden maku on herkullinen, mansikkakarkissa on maku joka on parempi kuin ahomansikassa koskaan. Ja sitten on myös banaani, kukaan ei ole vielä maistanut oikeaa banaania, mutta se on varmaan hyvää.
RantaAlast1
Sitten he kertoivat kauhujuttuja, ensin ne naurattivat ja sitten pelottivat. Tuleeko sota tänne asti, he miettivät.

RantaAlast2

4 vastausta artikkeliin “Äiti lapsena 1942”

  1. Hmm. Huomioita:
    Kultalahdet asuvat Evijärvellä. En muista kyllä että Evijärvellä olisi ollut sen nimistä lahtea. Jos kultalahtiset ovat tulleet vettä pitkin, niin voivat olla sitten samoja sukujaan.

    Mikähän on badehuset? Ei varmaan ruotsalaisilla ole saunaa ellei ole kyse Taalainmaasta. Tai jos se on hiekkarannalla oleva kahvila ja pukuhuone?

    Kuvan lapset ovat pukeutuneet liian hienosti arkipäivän leikkiä varten. Tuommoisia pukukankaita ei olisi löytynyt Suomessa kun oli sota. Vuonna 1942 tuskin on ollut edes Amerikan-paketteja. Amerikka oli sodassa Saksaa vastaan ja jos esimerkiksi Briteille olisi siirretty postinkuljetus, ei sekään postilaiva olisi varmaan selvinnyt Kattegatista ja Skagerratista. Lapset olisivat juuri oppineet nimet koulussa.

    Suomi kävi jatkosotaa.

    Mutta juuri tuommoinen äitis olisi varmaan ollut jos ei olisi ollut elokuvasta leikattu. Kiitos tarinasta.

    1. Joo, Kultalahtia on kartalla monia, ja nimellä on symbolinen merkityksensä leikkipaikkana. Nuo filmien klipit toimivat minulle virikekuvina eikä historiallisina dokumentteina, olisin käyttänyt autenttisia kuvia, värikuvat ja tietty värien sävy sekä epätarkkuus toikiovat tässä -olennaista minulla oli isoimman tytön mekon sininen väri, järven rantapusikko ja rantakivet.

      1. Olisi tottavie tärkeää että vanhemmat kuolisivat vasta sitten, kun aivan varmasti ovat ehtineet vastata kaikkiin kysymyksiin joita lapsilla on. Vanhempien pitäisi olla kuolemattomia.

        Tai sitten jollain lailla samanikäisiä. Semmoisiakin vanhempia on, jotka käsittävät lapsensa ikäerosta huolimatta. Lapsikin voi osua oikeaan kun katsoo vanhempiaan. Ihmiset eivät ole pelkästään peilejä.

  2. Totta, haluaisimme että vanhemmat olisivat ikuisia keskustelukumppaneita.

Vastaa käyttäjälle admin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *