Ensimmäinen puudutuspiikki pakottavan hampaan juureen tekee saman kuin routa maahan ja lumen tulo, tapahtuu kivun lakkaaminen. Ensimmäisen adventin piikki on otettu, olo on keventynyt ja odottava, turta – odotamme operaatiota.
Kaikki ne joita on yksi, kuten kynttilänpätkä, esikoislapsi tai suussa jauhettava purkka, ovat eristyneitä ja erikoisasemassa. Kaikki sen jälkeen tuleva lasketaan lisäykseksi ensimmäiseen. Yksin ne ovat erityisiä, vaikka ne olisivat sattumalta ensin.
Samalla ne kuitenkin ovat erillisiä, singlejä. Tämä olisi hieman lohdutonta, ellei yhteen voisi voisi päätyä myös toista kautta. Mehän voimme kokoontua niin, että tietyn henkisen yhteenlaskun tuloksena monista koostuu yksi. Kokoonnumme yhteen. Eikö tämä ole eräänlainen ihme, ketään poistamatta ja mitään vähentämättä voimme päätyä yhteen. Onko adventin yhteenlaskussa tällainen tulos, lisääntyessään se kuitenkin tulee yhdeksi. Eins werden. Become one.