Kuva: vasemmalta oikealle kesäkuu, heinäkuu, elokuu ja syyskuu. Toukokuu puuttuu, eli pullollinen mahlasimaa.
Saisipa lasillisen hellejuomaa, edes lasillisen, tällaisena hyisen kylmänä heinäkuun päivänä, kun viileä suihkuvirtaus estää helleilman nousun tänne pohjoiseen. Kunhan vaan olisi hellejuomaa, helteisen iltapäivän lasillinen.
Kesäkuussa eräänä päivänä kaadoin pullosta lasiin voikukasta tekemääni kukkajuomaa. Kesäkuujuomaa, voikukkasimaa, ja huomasin että siman sijaan juoma voisi olla pehmeämpää, lähes teetä mutta ei sentään. Tee tuo mieleen pilvisen päivän; sen pehmeys asettuneena lasilliseen.
Halusin juotavaksi lasillisen kesäkuun valoa, oli kirkas pilvetön iltapäivä, jolloin kukat on kerätty. Kun ne hautuivat kuumassa vedessä, oli tehty keltainen teevesi, silkkaa pehmeyttä. Siitä alkoi kehittyä juoma, jossa olisi mahdollisimman miedon valoviinin kaltaista pehmeää ja kirkkasta valoa.
Mutta nyt on jo heinäkuu, muistan kuinka nautin lasillisen täysin oikealla hetkellä, silloin kun voikukkajuoma oli vielä pehmeää ja raikasta. Avattaessa pullo sihahti juuri sopivasti, mutta hetki ja lasillinen oli pian ohi. Myöhemmin pullot kuohahtivat jo avattaessa kuin tavallinen sima.
Helteitä ei tullut, on heinäkuu, supermarkettiin astuessa voi aistia turhan ilmanviilennyksen, viikkolehtien kesäkuvat ovat jäljennöksiä viimevuoden ainoalta helleviikolta. Saisipa nyt lasillisen hellejuomaa, kypsää heinäkuista auringonpaahteen juomaa. Pihlajanlehtijuomaa.
Haluan valmistaa lasillisen jossa pihlajasta irtoava paahteinen pähkinän maku maustaa helteisen valon, joka huuhtoutuu silmäluomien läpi, ja kun nousen istumaan ja ojennan käteni kohti lasia, olen nurmikon laidalla, lähellä välkkyvää järvivettä.