Jos verkko näyttää uutteralta …

beeVerkkoproosaSuurista muutoksista kertoo se, että ”parvi” sekä ”virta” ovat tulleet keskeiseksi digitaalisen verkon metaforiksi. Tämä uusi elämä hahmottuu parveiluksi vetovoimaisten kohteitten ympärillä, ja toisaalta se hahmottuu online-virrassa ryömimiseksi.

Tosiaan se, miten seuraamme feedejä muistuttaa muurahaispesässä ryömimistä. Olemme tilanneet syötteitä, virtoja  joka etenevät loputtomasti – me klikkailemme siellä, kuljetamme sinne omia päivityksiämme.

Valtavat kävijämäärät, big data, parveilu, on massaliikettä joka näkyy grafiikassa todennäköisyysvirtoina. Online-elämä on täysin rekisteröityä, sen myötä tapahtuu parvikäyttäytymisen tarkkailu ja kaupallistaminen. Niistä yksilöillä ei ole tietoa, kukin meistä tekee vain omia valintojaan mutta silti muodostuu parvia.

Teemmekö me siis muurahaisten työtä datatehtaille ? Ehkä ajatusta suuntaava metafora on väärä. On parempi ajatella mehiläisparvea, koska se on kosmoksen malli, kuin notkea ja lentävä suurkaupunki.

”Emme ole tulleet vain mehiläisten kaltaisiksi, olemme myös tekemässä samaa työtä.” Sanoo Laurence Scott käsitellessään uuden, digitaalisen olemassaolon muotoutumista.

Mehiläisparvi  johtaa vapaampiin mielikuviin kuin vanhanaikaiseen työhön assosoituva muurahaispesä.  Luova työ eroaa vanhasta, eikä ole sattuma että Rainer Maria Rilke päätyi pitämään runoilijan työtä parhaimmillaan hunajan tekemisen tapaisena. ”Olemme näkymättömän ampiaisia” sanoi Rilke, se voisi sopia verkkotyöhön parhaimmillaan. Fyysisen työn sijaan teemme aineettomasta ja näkymättömästä nautittavaa.

Ilman tätä uutta luovuutta verkosta uhkaa tulla uuttera ja ahdas; cyberavaruus tiivistyy, romahtaa sisäänpäin, menettää leikkisyytensä. Vanhentuneet mielikuvamme tarjoavat pettymystä sosiaaliseen mediaan. Mutta meidän olisi opteteltava uudet mielikuvat, että pääsisimme tästä eteenpäin. Uusi maailma on metropoleja ja niiden välisiä lentoreittejä, parvia ja pesiä. Ja samalla kaikkien elämä tapahtuu myös valtavirtojen ulkopuolella – mutta miten ymmärtää tätä kahta olemista.

Kun frendien ja seurattavien kohteiden määrä facebookissa ja twitterissä kasvaa liian suureksi, vapaus hiipuu ja huomaamme ryömivämme siellä muurahaisten tavoin, toistemme yli ja ali.

Toisaalta myös ne, joille riittää sähköposti, huomaavat työskentelvänsä muurahaispesässä: vastaillen, järjestellen, viestejä kuljetellen. On kummallista, miten hyvin liikenne saattaakin sujua, ja miten suurkaupunki toimii, vailla suurempaa iloa.

Koulussa opimme ryhmä-älyn perustaitoja, ja verkossa se voi laajeta parviälykkääksi toiminnaksi. Wikipedian kehittyminen vihjaa jo siihen suuntaan, kun sadat tuhannet ihmiset työskentelevät yhdessä, ja tuovat panoksensa yhteiseen jättimäiseen tiedostoon. Se vihjaa jo siihen, millaista tulosta parven työskentely voi synnyttää. Kehitymme koko ajan paremmiksi yhtesityössä ja jopa parvimaisessa työskentelyssä. Joukkorahoituksen mahdollisuudet ovat vähitellen avautumassa.

Garafiikka näyttää suurten massojen liikkeen parveiluna. Vaikka verkossa syntyy valtavasti uusia kohteita, käyttö ei hajaannu vaan verkkoliikenne keskittyy vetovoimaisimpiin.Voi olla että tätä vetovoimaa ei vielä ymmärretä: usein näyttää siltä, että tyhmyys ja välitön mielihyvä vetää parvia luokseen. Mehiläisparvi voisi tässä opettaa sivilisaatiotamme, aivan kuin ihmisparvilta puuttuu vielä se parviäly ja tunne.

Yksittäisen verkossa toimijan kannalta yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisten kontaktien kasvu kohtaa koko ajan vaikeuksia.  Tietyssä vaiheessa luovuus ja kohtaamisten ilo muuttuukin liikenneruuhkaksi. Sen sijaan, että ihmiset olisivat toisilleen tilaa luovia, toisiaan avartavia olentoja huomaatkin erehtyneesi. Olet joutunut virtaan, kuin yrittäisit moottoritiellä tavata tuttuja.

Laurence Scott: The Four-Dimensional Human, Ways of Being in the Digital World