Malina (1971) on sodanjälkeisen ajan merkittävimpiin kuuluvan Ingeborg Bachmannin romaani Wienistä. Ja kuten romaanin kertoja sanoo: aika ja tapahtumat ovat keksittyjä, paikasta hän on varma, se on Ungargasse:
”Kun katselee Wieniä III kaupunginosasta, siis näin rajoitetusta näkökulmasta , on tietenkin taipuvainen korostamaan Ungargassea, keksimään siitä jotakin, ylistämään sitä ja antamaan sille tietynlaisen merkityksen. Sitä voi sanoa erikoislaatuiseksi kaduksi, koska se alkaa melkeinpä hiljaisesta, ystävällisestä paikasta Heumarktin laidalta, ja täältä, missä minä asun, voi nähdä Kaupunginpuiston, mutta myös uhkaavan tukkukauppahallin ja tullin päätoimiston. Me olemme vielä arvokkaiden, umpimielisten talojen välissä, ja vasta Ivanin talon jälkeen, se on numero 9, pronssiset leijonat ovessa, katu muuttuu levottomammaksi, sekavammaksi ja vähemmän suunnitelluksi (…) Katu on hyödyllinenpikku kahviloineen ja useine vanhoine kestikievareineen, se jossa me käymme on Zum Alten Heller (…) Tätä katua ei toki voi sanoa tuntemattomaksi, kyllähän se tunnetaan, mutta muukalainen ei koskaan näe sen kasvoja, koska siinä ei ole mitään nähtävyyden luontoista, täällä voi vain asua. Kaupungin katselija kääntyisi takaisin jo Schwarzenbergplatzilta tai viimeistään Rennwegin kulmasta, Belvederen luota.” (8 -9 suom. Kyllikki Villa)
Vähitellen, kun lukija on sijoitettu Wieniin, romaanin kertoja hahmottaa Ungargassen myös mentaalisena tilana. Tässä vaiheessa Bachmanin suvereeni kertoja pääsee vauhtiin. Ungargassella tapahtuu jyrkkiä mielialan vaihteluja, sen hermostuneisuus tai raukeus, sen epätoivo tai onnellisuus hahmottavat tiettyä emotionaalista wieniläiskorttelia:
”Minusta tuntuu omituiselta, ettei lääketiede, joka pitää itseään nopeasti edistyvänä tieteenä, ole lainkaan selvillä tästä ilmiöstä, että tuska on vähenemään päin täällä, tässä minun ympäristössäni. Ungargasse 6:n ja 9:n välillä tapaturmat vähenevät, syöpää, kasvaimia, astmaa, sydänkohtauksia, kuumetta, tulehduksia ja hermoromahduksia esiintyy harvemmin ja jopa päänsärky ja sääherkkyys ovat heikentyneet. Täältä on myös melkein tyystin rauhoittunut hermostuneisuus ja korkeajännitys, joka värisee tämän kaupungin yllä ja luultavasti kaikkialla, ja skitsotymia, maailman pirstomielisyys, sen mieletön, laajeneva halkeama vetäytyy hiljalleen umpeen. (23) (…) kun tulee myöhäisiltapäivä, toimistot alkavat sulkea oviaan ja Ungargassea vaeltavien, kiihottavien päiväunien sissijoukot ovat tiivistäneet rivinsä, ottaneet sen yhtäkkiä kokonaan haltuunsa esittäen ihania julistuksiaan ja ainoaa tunnussanaansa joka vastaa niiden päämäärä, ja mikä muu tämä nyt ja tulevaisuudessa merkitsevä sana voisi olla kuin Ivan.
Ivan se on. Yhä uudelleen Ivan. (24)
Kertoja muuttuu kevyeksi rakastumisen tunteen myötä ja samalla Wien kevenee. Kaupungin läpi ajetaan lujaa autolla, kaarrellen ja musiikkia kuunnellen. Otin huvikseni taksin Pratersterniltä Ungargasselle, ja kyllä, lujaa ajava suhari paineli suunnilleen saman reitin:
”Kun ajamme kovaa takaisin kaupunkiin Reichsbrücken yli ja Pratersternin kautta, Ivan panee auton radion soimaan kovaa, joskaan se ei ylitä hänen mielipiteitään toisista autoilijoista, mutta kun radiosta kuuluva musiikki ja lujaa ajaminen, äkilliset jarrutukset ja vuhdin ki9ihdytykset herättävät minussa tunteen suuresta seikailusta, tutut seudut ja kadut muuttuvat silmissäni toisenlaisiksi. Pidän lujasti kiinni käsinojista, ja tällä tavoin takertuneena saattaisin mielelläni laulaa autossa jos vain minulla olisi ääntä, tai sanoa hänelle kovempaa, kovempaa, hellitän pelottomasti käsinojista ja nostan käsivarret pääni taakse, säteilen Franz-Josefs-Kaille, Tonavan kanavalle ja Schottenringille, sillä riehakkuuttaan Ivan ajaa keskikaupungin ympäri, toivon että tarvitsemme vielä pitkän ajan Ringiin, jolle nyt käännmme, nyytjoudumme ruuhkaan, pakottaudumme läpi, oikealla on yliopisto jossa olen opiskellut, mutta se ei ole enää samanlainen kuin ennen, ei painostava, ja Burg teatterin, raatihuoneen ja parlamentin vaiheilla soi radiosta tulviva musiikki, se ei lakkaa koskaan, se kestää vielä kauan, kokonaisen elokuvan pituuden, eikä elokuva ole vielä lopussa koska sen nimi on OLEN AJELLUT IVANIN KANSSA HALKI WIENIN, koska sen nimi on ONNELLINEN, ONNELLINEN IVANIN KANSSA ja ONNELLINEN WIENISSÄ, WIEN ONNELLINEN… (47)”
Myöhemmin, vaikuttaa siltä, kuin juuri tämä kaartelu autolla läpi kaupungin olisi muuttumassa monumentiksi:
”Yöllä Ivan kysyy minulta: Miksi on olemassa vain Itkumuuri, miksei kukaan ole rakentanut Ilomuuria?
Onnellinen, olen onnellinen.
Jos Ivan tahtoo, minä rakennan Ilomuurin koko Wienin ympäri, vanhojen linnakkeiden kohdalle ja Ringstrassen varrelle ja, olkoon menneeksi, myös Onnenmuurin Wienin ruman vyön ympärille.” (49)
***