Lähetin omat Facebook emojini kaupungille tuulettumaan, heillä on ollut niin rankkaa. Aleppon ahdistus ”Grrr..” isku joulutorille ”Sniff…” puna-armeijan kuoro terrorismin uhrina ”Whoop… sniff…”. Joulukorttien sijaan ”love” ja tykkäämisiä.
Tällä minä kellun, globaalissa uutisvirrassa ilmehtivänä pellenä, palleroina, tykkäämässä vai vihaamassa. Kun joulu tuli, hehkutin punasydämiä.
Kuvittelen, että emojit muodostavat alkeellisen ruumiin. Siinä on vain peukku, pää ja sydän. Kullakin on oma tunnevolyyminsa. Peukku on ikään kuin käden heilautus, pää on aivot, ja suuri myönteinen tunne on punainen sydän.
Tuovatko ne tunteet someen? Näyttää siltä, että tunteiden sijaan ne ilmaisevat asenteita.
Emojit itsessään eivät nosta tunnehyökyjä, ne kelluvat kohdalle tulevissa kuohuissa. Varsinaiset hysteriat nousevat kommenttiosastoissa. Taitavat provokaattorit välittävät nykyään tietonsa tarkasti ja neutraalisti. Vihaa uhkuvat kommentoijat sitten verbalisoivat kaikki mielikuvat mitä uutisesta voi saada irti.
Kommentit ovat lyhyitä ja nasevia, sellaisia jotka mahdollistavat vain asenteellisuuden. Se riittää nosamaan hysteriaa, sanasotia sekä peukkujen ja vihasta punaisten naamojen välisiä kahakoita.
Siellähän minäkin provosoidun, enkä voi olla halveksimatta niitä, jotka heikompia halveksivat. Tiedä sitten, millä tavalla Facebookin algoritmit laskevat nämä reaktioni, varmaankin liittävät minut maailman kulkua koskevien tunneaaltojen barometriin. Ja tietysti profiloivat minut noitten emojien käytön perusteella.
Minulle on selvää, että maailma on sama kuin erimielisyys ilman vihaa.
On selvää, että Facebook on tahtomattaan nostanut populismia. Sen algoritmit kiihdyttävät sitä, mikä on jo herättänyt kiihtymystä. Se, mitä Jaron Lenier vuonna 2006 kutsui ”digitaaliseksi maolaisuudeksi” toteutuu Facebookissa siten, että sen algoritmit suosivat suosittuja näkemyksiä, ja näin se julistaa hysteeristä populismia totuutena. Se tieto on totta, mikä milloinkin on suosituinta.
Mutta ehkä on olemassa myös toinen populismi. Suuri ja parempaan suuntaan menevä, rauhoittava pikemminkin kuin hysteerinen. Sellaiselle ei vielä ole emojia, en tiedä olisiko se rauhan merkki. Steven Pinker, lingvisti ja intellektuelli, väittää että uutisotsikoiden sijaan on katsottava laajempaa dataa. Se osoittaa että rauha ja demokratia ovat kuitenkin voitolla.
Pöyristyttävät uutiset kiihdyttävät – rauhoittavia Facebook ei tunne, vaan kiihtymyksen tuottamisen vastapainona ovat koomiset sattumat jotka rentouttavat ja hellyttävät kuvat, niiden tehtävä on tuoda mielihyvää. Tämä rakentuu kunkin mieltymysten mukaan. Facebook kokemus on automaattisesti aina käyttäjänsä profiiliruumiin mukainen – eli peukun, pään ja sydämen säätämä. Ehkä täydennykseksi tarvittaisiin vielä tietoisuutta ilmaiseva silmä otsassa.