Puusuksien jono matkalla kouluun, rottinkisauoja, koppuraisia monoja, hamaita villasukkia käännetty niin, ettei lumi mene kenkään, hiihtohousuja, anorakkeja tai norjalaisvillapaitoja. Hiihtäminen 60-luvun lapsilla oli parveilua.
Parviin hakeutuminen teki matkasta helpon, miksi hiihtää yksin, kun parvi voi kuljettaa kuin itsestään jokaisen perille. Latu kiersi talosta taloon ja päätyi koululle. Antti ja Heikki, Anna-Liisa, Terho ja Tapio ja Risto oli parvi, päätöstä ei tarvinnut tehdä, aamun sinisessä hämärässä pihaan ilmestyi suksivien joukko, joka vei mukaanaan.
Kuvat ovat ruotsalaisesta lasten seikkailusarjasta Kråkgulddet. Parveilevat lapset ottavat siinä rosvot kiinni. Katsoessani sarjaa you tubesta koetin laskea, montako lasta rosvojahtiin osallistuu – sitä oli mahdoton sanoa, joukko vaihteli koululuokasta kolmeen päähenkilöön. Kyse on selvästikin parvimaisesta toiminnasta, jossa seikkailuun osallistujien määrä vaihtelee koko ajan. 60-luvun lapsena jaan tuon parveilu-kokemuksen. Myös filmin hiihtokohtaus – joka tässä on erikseen -on 60-luvun lapsille tuttu, jopa ilmeet ja eleet tuntuvat tuolle ajalle tutuilta.
Tapiolla löytyy hiihtämisen rytmi alamäessä, polvet joustaa, kädet työntää, joustavat potkut, suksen kantojen läpse kertoo että nyt kulkee. 
Siva-sukset on tervattu, ja keittiön uunin äärellä sinisellä Rexillä voideltu. Järvisten puu-suksia pidettiin parhaina, mutta vimpeliläiset Sivat sai halvalla suoraan tehtaalta. Alamäen jäkeen ylämäessä kaikki siirtyy eteen, suksi ei pidä ja potku lipsahtaa, sauvat eivät työnnä vaan vetävät, rytmi lopuu, hiihto muuttuu töksyttelyksi. Parven eteneminen hiipuu, lähes pysähtyy ja muuttuu jutteluksi, niin noustaan loiva mäki kuin itsestään. Ja vahuhti kiihtyy taas seuraavassa alamäessä.
Antilla oikean jalan mono ei pysy siteessä, ruskeaa vahvaa nahkaa olevaan pohjaan on poltettu sopivat siteeseen sopivat reijät, mutta lukko pompsahtaa aina auki. Tämä on jatkuvaa ja niin tuttua, että Antilla on jo nopea tapa painaa toisella suksella lukko taas kiinni. Eihän hän tiedä, että lukon kärki on väärällä etäisyydellä ja sitä pitäisi siirtää 5 milliä eteenpäin. Antti yrittää vaan hiihtää varovaisesti ja kun lukko pongahtaa auki, hän hakee suksen ja laittaa sen jalkaansa.
Ristolla vasen puu-järvinen on korjattu peltipaikalla, suksi tuntuu harraavan ja siitä jää metallin vetämä viiru latuun. Peltiseppä oli tehnyt hyvää työtä, mutta sukset taipuvat aina juuri takaa, ja pelti alkaa irvistää sekä jarruttaa hiihtämistä.
Riston sukset eivät mene kärjestä vaan kannasta poikki: niin kävi hyppyrimäessä kun hän yritti tyylikästä suoritusta, mutta vasen suksen kanta upposi hankeen ja katkesi. Itkien kotiin, suksenpala kädessä. Se tiesi sitä, että hiihtäminen ei ollut mukavaa, vasta ensi talvena voisi nauttia taas uusista suksista ja mäenlaskusta.