Maan paljastuminen tuntuu ihmeeltä. Pälvi, luonasi jos oisin. Joka talvi menettää uskonsa ja joka kevät se taas herää. Vanha tuttu maa, vanhat kasvot jotka nuortuvat.
Tekisi mieleni tervehtiä maata heittäytymällä mahalleen kuivan pälven kohdalla.
Pillu on pälvi; löytämisen tunne, kun lumet väistyvät. Sellainen kuului muinaissuomalaisen kevään tervehdykseen: muistan kuvan ukosta mahallaan kedolla, ja kuvateksti: tietäjä tervehtii maata.
Koen juuriani myöten lumien sulamisen. Lapsena olen kokenut kevään tulon niin voimakkaana että pelkästään sen muiston elpyminen järisyttää yhä. Tänään suorastaan ilahduin, kun jalka lipsahti vesilammikkoon: on kevät ja vettä kengässä.
En edes ihmetellyt miksi aloin lukea Eeva Kilven ”Naisen päiväkirjaa” juuri nyt; olen aina käynyt jotenkin samaa tahtia hänen kanssaan. Sattui vaan niin että hän aloitti päiväkirjansa kevään kauneimpana päivänä pääsiäisen alla, ja minä aloin lukea sitä kevään kauneimpana päivänä pääsiäisen alla liki 30 -vuotta myöhemmin.