Kuukauden kypsyttyään, mustikkanektarini osoittautui hyväksi työjuomaksi. Kirjoittajan maratoonlle sopiva juoma. Kun uudet ideat tulee pitää loitolla, mustikka antaa sitkeyttä ja parantaa näkökykyä.
Nektari myös maistui omaperäiseltä, siinä ei ollut kaupan mustikkamehun makua, ei myöskään marjakeittimellä höyrytetyn ja sokerilla maustetun pullomehun nostalgiaa. Sen maku poikkesi myös mustikkapirtelön tuoreesta marjaisuudesta. Jostain syystä tässä nektariksi kutsumassani on vahvempi mustikkaisuus kuin missään muussa – sekä ihan totta, tanniinisuus.
Keräsin mustikat elokuun puolivälissä. Kellosalon tukkitien vieressä männikkö oli harvennettu ja mustikka oli saanut kunnolla valoa. Paikoitellen pölytyskin oli onnistunut, ja mättäät sinersivät. Linnut olivat siellä nauttineet terveellisiä marjoja, ja jäljistä päätellen myös hirvet. Nyt mustikat olivat jo hieman yliaikaisia, marjojen maussa tuntui jo pientä vetisyyttä.
Nektari maustui sammiossa kuukauden verran, nyt lapposin sen niin että pohjalle jäi vain musta mäski. Lisäsin hieman sitruunamehua sekä hunajaa. Uskon, että niitten ansiosta maku irtosi nesteeseen yllättävän hyvin. Kun maistoin mäskiä siinä ei ollut enää makua, kaikki oli nesteessä. Jotain hyötyä on siis ollut vanhoista kotiviinin tekemisen keinoista, se ei koskaan oikein onnistunut, ehkä alkoholi ei vain sovi minulle. Siis alkoholin tekeminen, muuten passaa kyllä. Nektari kypsyi mukavasti, ehkä mustikasta tulleiden luonnonhiivojen ansiosta. Tosin maku oli nyt taipunut hieman marja-aronian suuntaan, mustavadelma olisi ollut toivottavampi.