Turhaan ei muistuteta siitä, että ruusupensaan alla on etana. Vaikka kauniisti kukkivien ja tuoksuvien ruusujen lumoissa katseilija ei huomaa etanan läsnäoloa, mutta ruusu kyllä huomaa.
Joskus kukat saavat puhelahjat – kuten saduissa luvataan – silloin he suuntaavat puheensa usein aivan muille kuin katselijoilleen. Ainoa lause jonka ruusun tiedetään sanoneen, oli tarkoitettu nimenomaan jollekin silmättömälle etanalle. ”Kostuta terälehtiäni” sanonta on sittemmin saanut aivan muita merkityksiä.
Tuossakin sadussa kerrotaan puutarhan keskellä kukkivasta ruusupensaasta, joka kasvoi ihmisten silmien alla, se kukki keltaisin kukin ja ilahdutti katselijoita. Mutta heille ruusupensas oli mykkä. Etanat, joka pitivät lehdistä sekä varjosta ruusupensaan alla, olivat liukaspintaisia, eivätkä halunneet joutua aurinkoon, eikä nähtäville. Ruusu rakasti etanoita, jotka edetessään jättivät kostean vanan pensaan lehdelle.
Kun satoi ja oli kosteaa, etanat kokivat olevansa vapaita, silloin muu puutarha oli tyhjä ja allapäin. Etanat liikkuivat ruusupensaan lehdillä, ja kaivautuivat varsinkin sellaisiin ruusuihin, jotka sade on liottanut aivan mytyiksi.
Aurinkoisella säällä etanat vetäytyivät suojaansa, ruusupensas puhkesi uusiin kukkiin ja tuoksui niin että koko puutarha huumaantui. Mutta kaikki tuo tuntui ruususta vain tyhjältä kutsulta, se ajatteli vain etanaa. Niinpä se ponnisti kykynsä äärimmilleen, käytti kaiken auringosta saamansa voiman ja sai sanotuksi kaikille etanoille tuon yhden, kummallisen lauseen – kostuttakaa terälehtiäni.
Mutta etanat, joka ymmärsivät vain hankausta ja kosketusta, eivät osanneet nauttia siitä kukkaloistosta, jota ruusupensas heille tarjosi. He pysyttelivät varjossa pensaan alla, joka taas kerran koki kukoistaneensa aivan turhaan.