Kuinka saada pirulta omansa takaisin ?

Pirulta ei koskaan saa takaisin sitä, mitä se kerran on ottanut. Kerrotaan, että silti eräs isoisä oli onnistunut – tämä tapahtui kammottavan pimeänä yönä, kaukana Ukrainassa. Hän käytti neuvottelupöydissä kultakolikoita, ristinmerkkejä, siunauksia, kortilla huijaamista, tarmokasta uhkailua sekä nyrkin paukutusta niin, että onnistui.

Tiedetään, että Ukrainan presidentti, Vlododymyr Zelenskyi  on luvannut neuvottelevansa  ”vaikka itse pirun kanssa” että rauha saataisiin. Sopiva neuvotteluyö on käsillä. Kannattaa siis lukea kuinka Nikolai Gogol, tuo ukrainalainen kasakkasuvun vesa, kuvasi sitä, miten isoisä voitti pirulta takaisin sen, mitä tämä varasti.

Nuoren Gogolin tarinakokoelma Dikankan iltoja (1831, suom. 1972) sisältää kuvauksen pirujen ja noitien neuvottelutaktiikoista. Tanssivia piruja ja hiilihangolla lentäviä noitia riittää ukrainalaisessa tarinaperinteessä; syysöisin ne ovat juhlineet jotain, mistä meillä ei ole tietoakaan.

Tärkeässä osassa tarinaa ovat kapakan isännän ohjeet siitä, miten pirun pakeille päästään:

”Kuuntele siis! Kapakan takaa tie kääntyy oikealle ja jatkuu siitä metsään. Ole valmiina matkaan heti hämärän laskeuduttua. Metsässä asuu mustalaisia, ja he tulevat ulos koloistaan takomaan vasaroillaan vain öisin, kun noidat ratsastavat hiilihangoillaan halki ilman. Sinun ei tarvitse lainkaan välittää siitä, mitä he todella tekevät. Kuulet metsässä kulkiessasi kovaa moukareitten pauketta; mutta älä kulje siihen suuntaan, mistä pauke kuuluu, edessäsi näet vääristyneen puun, jonka vierestä lähtee kapea polku, ja tämä on se tie… vasta kun tulet pienelle purolle, saat pysähtyä. Sieltä löydät myös sen, mitä tarvitset, mutta älä unohda ennen lähtöäsi täyttää taskujasi sillä, mitä niissä pitääkin olla, sinähän käsität, että Pirut rakastavat kilisevää yhtä paljon kuin ihmisetkin. (150-151.)”

Isoisä, jonka kerrotaan olevan niin peloton, että on tempaisut sutta hännästä ja heittänyt sen pois tieltään, joutui nyt kylmien väristysten valtaan, kun astui pimeään metsään.  Sillä kohta metsässä alkoivat moukarit paukuttaa rautaa niin, että korvissa soi.

Ensimmäinen neuvottelupaikka löytyi öisen nuorion ääreltä. Mutta kuten protokollaan kuuluu, ylemmät pirut ja viskaalit eivät olleet paikalla. Hiipuvan nuotion äärellä istuu mykkänä jurottavia rumiluksia, kadonneesta lakista ei päästä edes puhumaan. Ei niistä ole juttelijoiksi, mutta kourallinen kilisevää avaa isoisälle helvetin portit. Siellä musiikki pauhaa ja tanssit olvat hurjimmillaan:

”Mitä hirviöitä! Irvinaama irvinaaman vieressä. Semmoinen kasa noitia kuin lumihiutaleita jouluna – ja pyhätamineissaan maalattuna kuin markkinahuorat, ja jokainen, jokainen niistä tanssi trepakkia kuin vimmattu. Ilmoille leijui valtava pölypilvi! Niiden naamojen pelkkä katseleminenkin säikytti kunnon kristityn puolikuolleeksi. Isoisää alkoi kumminkin naurattaa, kun hän katseli, miten pirut hypähtelivät tanssiaskelin hännät heiluen noitien edessä; ja kuinka soittajat löivät nyrkeillään poskiinsa niin kuin rumpuihin ja puhalsivat nenäänsä niin kuin metsästystorveen. Heti kun tuo joukko oli huomannut sankarin, se ryntäsi hänen luokseen. Siankärsiä, koirankuonoja, pukinnamoja, kurjennokkia, hevosenturpia – kaikkia niitä tungeksi hänen luokseen ja jokainen halusi antaa tervetuliaismuiskun.” (153)

Niinpä seksiäkin oli tarjolla, niin että neuvottelija saataisiin kunnolla jallitetuksi. Isoisä käy kuitenkin ruokapöytään, ottaa lähes talikon kokoisen haarukan ja yrittää ahmia herkkuja. Mutta aina kun hän on haukkaamassa, joku toinen kita haukkaa ensin. Monista yrityksistä huolimatta hän ei onnistu saamaan mitään suuhunsa.

Tästäkös isoisä kimpaantuu ja uhkaa toimia, kuten ”kristityn kasakan” tulee – eli vääntää joka pirulta niskat nurin.  Pirut vain irvistelivät, kunnes noidista kaunein haastoi hänet pelaamaan korttia.  Jos isoisä voittaa yhdenkin erän kolmesta, hän saa lakkinsa, jos ei, niin hänellä ei ole paluuta ihmisten ilmoille.

Ja kuten neuvotteluissa yleensä käy, ratkaisu on yhden kortin varassa. Puolihuolimattomasti ja salaa isoisä tekee ristin merkin viimeiselle kortilleen, ja seiska muuttuu valtiksi, jolla hän voittaa lakkinsa takaisin, sekä nopean ratsun. Sillä hän kiitää ilmassa, mutta maata hipoen kotiin asti.

”Hän lensi ylikantojen ja mutavallien päistikkaa rotkoon ja tömähti sen pohjalle niin kovasti, että sielu melkein irtaantui hänen ruumiistaan. Jälkeenpäin hän ei voinut muistaa, mitä hänelle sillä hetkellä tapahtui, toivuttuaan hieman hän katsoi ympärilleen, aamu oli jo valjennut, edessä oli tuttuja maisemia: hän makasi mökkinsä katolla.” (157 – 158)

 Lakki oli onneksi tallella, sekä lakkiin kätketty viesti josta isoisä ei ollut kertonut kenellekään, viimein hän toimitti tämän kirjeen keisarinnalle.

Kuva: Punainen metsä yöllä, Chernobylin lähellä.
https://theprimarychronicle.com/nuclear-waste-and-forest-fires/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *