Kesälukijalla on nokkosen polttamat kädet

Christa Wolf: Kesänäytös

Nokkosen lehtiä poimiessa lukija ei muista käyttää hanskaa. Jostain syystä ei,  vaikka sellainen olisi varattuna takataskuun ? Seurauksena on, että sormenpäät sykkivät punaisina, samalla kun hän paistaa nokkoslättyjä tai valmistaa paahtoleivälle laitettavaksi herkullista, mustanvihreää hunajanokkosta.

Nokkosen polttamat, ja samalla äärimmäisen herkistyneet kädet ovat seikka, jonka kautta Irenen sielu paljastuu Christa Wolfin loistavassa Kesänäytöksessä. Luvussa 7 nokkosen polttamat kädet ovat musiikillinen johtomotiivi – sykkivien sormenpäiden tunne toistuu ja saa uusia merkityksiä.

Irene oli tonttinsa rajalla ollut jo tuntikausia kirkkaassa auringonpaisteessa repimässä paljain käsin nokkosia, kun muut tulevat kylältä:

”Irene! – Niin? Nän kysyi yllättyneenä aivan kuin ei olisi jo kauan tarkkaillut heidän tuloaan. Ai tekö? Naamio päälle. Klovnin hymy. – Jokos te nyt palasitte? – Mitä hän oikein teki? Hilpeästi nyt! Hilpeästi! Hän tässä kitki nokkosia. Ei niihin muu pystynyt. Käsineetkö? Unohtuivat. Pikkuisen polttaa mutta ei se mitään.”

Näin hän osoittaa muille, kuinka paljon raskaampaa hänen elämänsä on. Se on teeman ensimmäinen versio.

Irenellä on rikas, kirjailijan sisäinen maailma, eikä hän oikein hallitse etäisyyksiä toisten ihmisten ulkoiseen maailmaan. Kuuma, kipeä nokkosen polttama syke sormissa muistutti ihosta, ja ulkoisen sekä sisäisen rajapinnasta:

”Sisinpäänsä hän saattoi määrätä, ulkomaailma oli ainakin näennäisesti hallinnassa. Vain raja-alueeseen hänellä ei ollut valtaa, ei ihoonsa, ei silmiinsä, ei suuhunsa, ei käsiinsä, ja hän tuli ajatelleeksi mistä se voisi johtua, oikeastaan juttu oli aivan yksinkertainen, melkeimpä raja-alueen kemiallinen reaktio, kun siinä sisäisen ja ulkoisen erilaiset lämpötilat törmäsivät toisiinsa..”

Oli myös tunne-asia, johon hän oli hakenut helpotusta nokkosia repimällä, rakkaus Clemensiin. Mieheen joka oli hauska, huoleton ja vapaa sunnesuhteissaan. Näin Irenen nokkosen polttamat kädet ilmaisivat sitä mitä on olla rakkauden poltteissa, kipeänä ja herkkänä mieheen joka ei kokenut samoin.

”Hiukan, ihan hiukan auttoi se kauhu joka levisi Clemencen kasvoille kun hän myöhään illalla näki ne kädet, tulipunaiset, naarmuiset ja turvonneet kädet, sormet kuin polttavat pallot, ja ne kädet herättivät Clemencessä sääliä…”

Wolf kertoo Kesänäytöksessä eräänlaisesta taiteilijayhteisön kesästä maalaiskylässä. Kukin luku näyttää rakentuvan yhden keskeisen johtomotiivin varaan, ja näin nokkosen polttamien käsien kautta voin tuntea, tosiaan tuntea, millaista on Irenellä.