Kesälukija on yltä päältä ravassa

William Faulkner: Rosvot

Oli varmasti helkutin sateinen kesä. Lähdin autolla porukassa pakomatkalle kohti Memphisiä, oli 1900-luvun alkuvuodet, minä olin 11 -vuotias ja sain ajaa Buffalloe-merkkistä autoa. Kyse on kesälukemisesta ja William Faulknerin Rosvot -romaanista.

Siihen aikaan tie Memphisiin oli tehty hevosvankkureita varten, ja kaksi kertaa me juutuimme pahasti mutavelliin. Tietysti meillä oli mukana parrut sekä vinssi tällaisia tapauksia varten. Kaksi miestä nostaa parruilla auton takapään ylös rapavellistä, ja kun vaijerin kiinnittää tienvarren puuhun niin vinssillä voi vetää vehkeen irti mahdottomastakin suosta.

Olin yltä päältä ravassa, mutta onnellinen luettuani tuota romaania, sillä tiedän täsmälleen millaista on juuttua traktorilla rapavelliin.

Renkaita ei saa ruovittaa: traktori on kuin myyrä, joka kaivaa itsensä syvälle mutaan jos sitä ei hillitse. Renkaillaan se voi vatkata kuivalta vaikuttavan mättäikön velliseksi liejuksi, niin että vesi vain lammikoi pinnassa. Sellaisissa tilanteissa traktori on saatava hiipimään ja aivan kuin tunnustelemaan maaperää.

Tiedän millaista on jämähtää traktorilla pohjaa myöten. Tiedän miten renkaan alle laitetaan parru poikittain ja ketjulla kiinni niin, että rengas pyörähtää parrun päälle. Se auttaa aina – paitsi mahdottomissa tilanteissa.

Olen nähnyt kuinka isäni on selviytynyt traktorilla myös mahdottomista tilanteista, mutta hän olikin traktorin taitoajon Suomen mestari vuodelta 1959. Olen katsellut hänen työskentelyään 11-vuotiaan silmin ja oppinut taitoja joilla ei näytä olevan mitään tekemistä nykyisen maailman kanssa.

– Isä sanoo, että silloin kun olen kyllin vanha omistamaan auton, teillä ei enää ole mutakuoppia, johin se voisi vajota.
– Joo, Boon myönsi – niinpä tietenkin. Vaikka sun ei enää tarvitsisikaan tietää, miten auto saadaan ylös kurasta, tiedät sen kumminkin. Miksi? Koska et ole luovuttanut sitä tietoa kenellekään.
– Kenelle sen voisi luovuttaa? Kuka sellaista tietoa haluaisi, jos kerran ei ole enää mutakuoppia?
– Älähän hätäile, Boon sanoi. – Kuuntele hetken aikaa. En puhu mutakuopista. Mä tarkoitan asioita, joita mies, poika voi oppia, joita hän ei ole koskaan ennen ajatellut, jotka aina sen jälkeen, milloin vain hän niitä tarvitsee, ovat hänellä valmiina mielessä. Kukaan ei opi mitään sellaista, mitä ei jonain päivänä tarvitsisi tai mistä ei olisi hyötyä.
(William Faulkner, Rosvot – The Reivers, 1962 – s.100.)