Lumipeitto

Talvisten tekstiotteiden valikoima

Lumi peittää yhä kaiken (Dürrenmat)

Surku-koiran hanki-kaipuu (Jansson)

Taikavuoren kinokset (Mann)

Lumessa linnut kykkivät (Shakespeare)

Nemirovsky asui Suomessa koko talven 1917

Orlandon talvihurma (Woolf)

Lumisateen tuoma hiljaisuus

Täydellinen lumikide:

”Ilma oli melko kolea, lumi ei ollut nuoskaista. Säästeliäästi valaistuille kaduille leijuvat hiutaleet olivat yksittäiskiteitä; hienoja, täydellisiä. Hän seisahtui monta kertaa katulyhdyn loisteeseen tutkimaan niitä kun ne putosivat hänen turkilleen, hän tutki niitä yhtä kiihtyneen innostuneesti kuin poikanakin. Kiteet tarttuivat turkkiin ainutlaatuisina, kauniina.

Ei ole olemassakaan, insinööri ajatteli, varsinaisia sanoja kuvaamaan kiteistä järjestystä muuta kuin puhtaasti abstrakteina käsitteinä. Rombeja. Tetraedejä. Oktaedejä. Samalla tavoin kuin kiteetkin on kuvattu täydellisen näkymättöminä ja abstrakteina, lainalaisuuksina joita emme täysin ymmärrä.

Puun voi ymmärtää ja kuvata välittömästi, niin että se kohoaa elävänä mielessämme. Samoin talon. Ehkä jopa kasvot jos on hyvä kirjoittaja. Mutta kidettä ei voi kuvata, se ilmaisee ja toistaa prinsiippiä, voimaa joka on muiden, näkyvien ja kuvattavissa olevien olioiden perusta, prinsiippiä jota voidaan kuvata vain prinsiippien avulla.

Siinä ne loistavat, hän ajatteli, turkillani, kauniisti haarautuen ne muistuttavat melkein graptoliittikolonioita tai joitain korallimuotoja (ihmeellistä muuten miten elämä yksinkertaisimmissa muodoissaan jäljittelee mineraaleja). Siinä ne riippuvat hetken heikosti pitkiin sudenkarvoihin tarttuneina ennen kuin sulavat kasvojeni lämmöstä ja muuttuvat vedeksi, tavalliseksi vedeksi. Se on veden salainen prinsiippi.”
(E.F. Hansen: Kertomuksia suojeluksesta, Suom. Katriina Savolainen 2000, s. 584 – 585.)