Olispa kalakeitto, jossa olisi pieniä ahvenia, aivan kuin eläviä mutta samalla ruotoja myöten kypsiä. Kirkkaassa kalaliemessä ahvenen punaisten evien tulisi loistaa samaa kirkkautta mitä lapsena tuli ihasteltua. Nyt tuntuu, että monien kokeilujen jälkeen olen onnistunut löytämään sellaisen liemen, joka pehmittää ruodot ja saa kalan pysymään kirkkaana silmiään myöten, ja joka ei kuitenkaan pilaa kalan makua kuten etikkaliemet.
Monenlaista olen yrittänyt pienten ahvenaisten kanssa. Ahvenkukko on hyvää mutta tietyt ahvenen evät eivät pehmene ikinä, ja se hieman haittaa. Sitten kuulin, että erään ravintolan spesialiteeti on pikkuahvenista tehty keitto. Se oli hyvä, mutta kalat olivat lähes rikki kiehuneita.
Pienisilmäiseen katiskaan on nyt kertynyt paljon pientä ahventa, ja tietysti eräänlaisen eettisen keittiön henkeen haen ahvenreseptejä. Periaatteena on kuitenkin, että ruokien tulee olla tavallisen yliopistoruokalan kalakeittoa maukkampia.
Omat kokeiluni perustuvat viinaan. Grappaliemessä säilötyt ahvenet säilyttävät kirkkautensa, ja keitossa kun viina haihtuu pois, jäljelle jää hyvä ahven. Ruotojen pehmenemiseen riittää pari päivää.
Keittokala ei ole tuoreen ahvenen makuinen, mutta hyvä silti, ja selkäevät täytyy nyppiä pois. Mutta silti olen lähellä ihannettani: pieni ahven lusikassa, ja kun pään nappaa pois ja loput heittää suuhun, niin, niin, maku on hyvin pehmeä, ja kala lähes sulaa kielelle. Ah ven.
(2013)