”Krysanteemit” on John Steinbeckin novelli (1938) pula-ajalta, jossa kukkia kotifarmillaan kasvattava nainen oli osaltaan luomassa amerikkalaista laman jälkeistä osaamista. Kyseessä oli Vihan hedelmät -romaanin vastateokseksi koottu kokoelma, sovinnon hedelmät on taas ajankohtainen.
Hyödyttömästi kukkien parissa toimiva nainen rinnastuu novellissa oikeaa työtä tekevään farmariin sekä kiertelevään kattilanpaikkaajaan. Kukkien hoito osoittautuu erityisen arvokkaaksi työksi – ja miksi näin on.
Kiertelevä kattilaseppä saa naiselta tehtäväkseen viedä krysanteemin taimia tuntemattomalle kotipuutarhan hoitajalle. (Kansallinen hyvän tahdon ele). Samalla nainen kertoo millä tavalla kukat ikään kuin opettavat hänelle kuinka käsiä käytetään.
– Juuri nuppujen aikaan niihin onkin pantava eniten huolta, hän sanoi hitaasti, empien. – En oikein tiedä, kuinka sen selittäisin.
Hän katsoi syvälle miehen silmiin ikään kuin olisi etsinyt niistä jotakin. Hänen suunsa raottui hiukan ja hän näkyi kuuntelevan.
– Yritän sentään selittää, hän sanoi: – Oletteko koskaan kuullut puhuttavan viljelijän käsistä?
– En voi kertoa kuulleeni, rouva.
– No, voin enintään kertoa, miltä tuntuu. Kun poimii pois turhia nuppuja, silloin niitä tarvitsee. Kaikki tunne ja taito keskittyvät sormenpäihin. Ihminen katselee omien sormiensa työtä. Ne tekevät työtä itsekseen, omin päin. Sen tuntee selvästi. Ne nyppivät nuppuja, nyppivät. Eivät erehdy koskaan, ne ovat kuin kasvia itseään. Tajuatteko? Sormet ja kasvit kuin yhtä. Sen tuntee käsivarressaan kyynärpäätä myöten. Sormet tietävät työnsä. Ne eivät erehdy yhtään ainoata kertaa. Sen tuntee omassa itsessään, ja silloin ei pääse tekemään virheitä. Ei yhtään ainoata. Ymmärrätekö? Pystyttekö tajuamaan. (Steinbeck, Pitkä laakso novelleja, 1981, suom. Jouko Linturi, s. 18)
Millaiseksi ihmisen ja kasvien suhde voisi muodostua tulevaisuudessa, posthumanistisena aikana, kun kukkien kasvatuskin ymmärretään kukkatuotannon sijaan kommunikaatioksi?
- Krysanteemien taipumus kukkia liian tiheään, tehdä paljon nuppuja, tarvitsee sormia ihmiseltä siksi, että kasvi ei tukehtuisi kukkiinsa.
- Onko tällainen sormien virtuositeetti, ajatustakin taitavampi toiminta, ehkä teknologisesti avustettuna, mahdollisuus uudenlaiseen elämään luonnon kanssa ?