Ahventen kanssa on vielä paljon tekemistä, ennen kuin niistä löytyy sopivat tulevien aikojen ruokaherkut. Nyt pikkuahvenia, viikko sitten keskikokoista kutuahventa – välittömästi pyynnin jälkeen nautittuna. a) ahvenen mätiä ja ohuita ahvenen fileitä graavattuna, paahdetun leivän kanssa b) keko nyljettyjä ahvenia paistettuna, naposteltavaa illan istujaisissa valkoviinin kanssa.
Nämä ovat parhaat, mutta pikkuahven tarkemmin sanoen sangollinen pikkuahvenia. Lähiruoka, sekä proteiinin lähde, ja tulevaisuudessa niitäkin enemmän se kalaruuan erityinen aivoja ravitseva ominaisuus.
Katiskalla nousi pientä ahventa, kuin vääntäisi veden alta esiin välkehtivän pensaan, värisevän, kimaltelevan. Elämää täynnä olevan ansan, joka räpistelee elinvoimaa. Ne kuolivat jääkaapissa.
Jospa jättimäisten uivien kalatehtaiden aika olisi joskus ohi, lähikalastus, tarjolla niille jotka pyydystävät itse. Nauttivat välittömästi tämän herkun, tai vähintään kahden tunnin sisällä, herkkuna jota kalabusiness ei voi aivan halvalla tarjota. Tulevaisuuden kala, joka nautitaan välittömästi.
Mutta ensin on selvitettävä tämä sangollinen pikkuahvenia. Niitten irtileikatut päät astiassa, oikeastaan pelkkiä silmiä.Niille on luvattava, että teen syötävää kaikesta minkä olen tappanut. Kalaliemet ja pehmoiseksi hautuneet ahvenkukot, oikeastaan ahvenkasat.
Mutta ahvenen evät eivät pehmene koskaan, ei yön yli hauduttuaankaan. Nyt odottelen uunissa kypsyvää pienten ahventen kekoa, olen kiehauttanut ne ensin ja napsinut kaikki evät ja piikkiset kohdat pois. Saa nähdä, löytyykö tästä tulevien kalaruokien läpimurto.