Verbaalia väkivaltaa, sen mielivaltaisuutta, on vaikea sulkea pois karnevaalijuhlista. Olisi toiveajattelua kuvitella, että edes karnevaalissa sana osuisi suoraan kohteeseensa ja jokapäiväisen julmuuden harjoittajiin. Toki kohteena ovat aina myös vallanpitäjät, vaikeampi on huomata, minkä logiikan mukaan heikommat joutuvat verbaalin väkivallan kohteeksi.
Huumorin ja Satiirin konferenssista Orivedeltä vuonna 2009, keskustelin espanjalainen Gaberiela Naven kanssa hänen esitelmänsä jälkeen.
Nave esitti paperin ”verbaalista väkivallasta espanjan kulta-ajan burleskissa komediassa”. Komediat, joita hän käsitteli olivat 1500- tai 1600 –luvuilta , niitä ei ole painettu eikä niitä siksi ole paremmin tunnettu. Ne kirjoitettiin pääasiassa karnevaalia varten. ne olivat varsin julmaa teksitä.
Verbaali väkivalta ilmeni Naven mukaan törkeyksinä ja vulgaarina puheena, se ilmeni kirouksina, loukkauksina, verbaaleina häpäisyinä ym. 1500 –luvun lopun Espanjassa pyhää arvovaltaa edustanut kirkko sekä feodaalinen maanomistus edustivat myös rakenteellista ja kielellistä väkivaltaa. Karnevaaleissa he saivat ottaa sättimisiä vastaan, joskus rajustikin.
Suurimmalta osaltaan karnevaalien burleskeissa draaoissa verbaali väkivalta suuntautui oikeisiin kohteisiinsa, niihin auktoriteetteihin, jotka olivat julmia tavallisia ihmisiä kohtaan.
Onnetota puolestaan oli se, että karnevaalissa verbaalien hyökkäysten kohde saattoi olla myös heikompi osapuoli, nainen, lapsi – tai jollain tavalla kunniansa menettänyt. Nave painotti ”syntipunkin” osaa ja piti karnevaalien vaarallisena puolena sitä, että joku vain saatettiin ottaa nöyryytysten uhriksi.