Kronikat on maailman paras kirja, julistaa Rabelais, ja häntä voisi uskoa jos tietäisi mikä se sellainen kirja on:
”Etsikää minulle millä kielellä tahansa, mistä aiheesta ja tieteestä
tahansa se kirja, jolla on sama voima, teho ja vaikutus kuin tällä, niin
tarjoan puoli tuopillista sisälmyssylttyä. Ette löydä, hyvät herrat, ette.
Tämä on kirja ylitse muiden, vertaansa vailla ja ainutlaatuinen. Siitä
pidän kiinni viimeiseen hengenveroon asti, en vain oikeutena, vaan
yksinoikeutena. Ja jos joku muuta väittää, hän on huijari,
predestinaattori, petkuttaja ja harhaanjohtaja.”
Pilaileva ylistys ja sille tyypillinen ylettömien superlatiivien lisäksi Rabelais lyö vedon: “puoli tuopillista sisälmyssylttyä” (ts. siselimiä, mahalaukku ja suolia) tulee sille joka löytää paremman kirjan; siitä, että parempaa kirjaa ei ole, siitä Rabeleis on valmis pitämään kiinni vaikka viimeiseen hengenvetoon asti, yksinoikeutena. Tällaiset parodidet pantit ja ovat eräänlaisia torimainoksia.
Tätä käsittelee Mikhail Bahtin: Francois Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru. suom. Tapani Kinnunen)
Syltty (les tripes) esiintyy usein Rabelaislia ja koko groteskin realismin kirjallisuudessa (sanaa tripes vastaa latinassa sana viscera). Se on teurastuspäivän ruoka naudan mahalaukku ja suolet huuhdottiin, suolattiin ja haudutettin. Sitä ei voitu varastoida, ja siksi eläinten teurastuspäivänä tätä sylttyä syötiin määrättömästi, eikä se maksanut mitään.
Vaikka sisälmykset pestiin kuinka huolellisesti, niihin jäi ulostetta (yli kymmenesosa ulostetta syltyn kokonaismäärästä), se siis syötiin syltyn mukana.
Miksi “sisälmyksillä” oli sellainen rooli groteskissa realismissa?
Sisälmykset, mahalaukku, suolet tarkoittavat mahaa, vatsaa, sisuksia,
ihmisen elämää. Samanaikaisesti se on myös nielevä, ahmiva vatsa. Tällä
sanan kaksoismerkityksellä, ns. yla-ja alapuolella groteski realismi
tavallisesti leikki.
Rabelais’n aikaan viinilasia kumottaessa käytettiin tavallisesti
katumuspsalmin sanoja: “Jumala, Juo minuun puhdas sydän ja uudista minut,
anna sisälleni (in visceribus meis) vahva henki”, viinihän huuhteli
suolet (viscera). Mutta asia on mutkikkaampi. Sisälmykset ja suolet
liittyivät eritteisiin ja ulosteisiin. Vatsa ei myoskkän vain syö ja
niele, myös se itse syödään ja niellään (syltty on ruokaa).
“Juomaveikkojen keskustelussa” (Gargantuassa) yksi keskustelija sanoo
toiselle valmistautuessaan kumoamaan lasin viiniä: “Jos teillä on jotakin
asiaa joelle, niin antakaa tämän viinilasillisen, joka huuhtelee
sisälmyksenne, tehdä se puolestanne” (sisälmyksethän pestiin tavallisesti
joessa), millä hän tarkoittaa sekä heidän syömiään sisälmyksiä että
heidän omaa vatsaansa. Sisäelimet liittyvät myös kuolemaan, teurastukseen
ja murhaan (esim. sanonta “avata vellipussi”, ts. tappaa, puukottaa). Ne
liittyvät myös syntymään: vatsa synnyttää.
Syltyn kuvassa kiristyy groteski solmu: elämä, kuolema, syntymä,
ulostaminen, syöminen; se on ruumiillisen topografian keskus, jossa
yläpuoli ja alapuoli vaihtuvat toisikseen. Siksi se oli groteskissa
realismissa tappavan ja synnyttävän, nielevän ja nieltäväksi tulevan
ambivalentin materiaalis-ruumiillisen alapuolen suosikki-ilmaisuja.
Groteskin realismin “keinu”, ylä- ja alapuolen leikki toimii tässä kuvassa
suurenmoisesti; yläpuohi ja alapuoli, maa ja taivas sulautuvat yhteen. Rabelais loi erinomaisen naurusinfonian “syltyn” ambivalenttien ja erilaatuisten merkitysten leikistä.
Tekijan pantti “puolituopillista sisälmyssylttyä” ei merkitse vain
vähäarvoista (kaikkein halvin ruokalaji), “sontaa”, vaan myös elämän,
sisikuntaa (merkityksessä “suolineen ja sisälmyksineen”). Tämä kuva on
ambivalentti, täynnä kaksimerkityksisyyttä.
Kuvaava on myös sitaatin loppu. Ylistyksen jälkeen kirjoittaja siirtyy
kiroamiseen (torin ylistyksen kääntöpuoli): ne, jotka ovat Kronikoista
toista mieltä, leimataan “huijareiksi, predestinaattoreiksi, petkuttajiksi
ja harhaanjohtajiksi”.
Kaikki kiroavat merkitykset kohdistuvat erityisesti niihin, jotka syyllistyvät harhaoppisuuteen, niihin jotka tuomittiin roviolle. Tässä jatkuu leikki vakavilla ja vaarallisilla asioilla: tekijä ei suotta rinnasta Kronikoita Raamattuun ja evankeliumeihin, tässä hän kirkon tavoin syyttää kaikkia toisinajattelijoita harhaoppisuudesta tähän sisältyvine seuraamuksineen. Tallä rohkealla alluusiolla kirkkoon ja sen politiikkaan oli ajankohtainen merkitys. Siitä todistaa ensimmäinen
kirosana predestinaattori (predestinate urs), mikä selvästi tarkoitti
protestantteja, jotka tunnustivat ennaltamäärätymisen.
Kronikoiden yletön ylistäinen maailman parhaaksi ja ainutlatuisimmaksi
kirjasi, samoin niiden yhdistäminen, jotka lukevat sen ja uskovat
lukemaansa, sekä valmius vakuuttaa Kronikoiden ylivertaista voimaa
(pantiksi “puoli tuoppia sisälmyssylttyä” ironisen ambivalentisti),
valmius puolustaa vakaumustaan viimeiseen hengenvetoon asti
(yksinoikeutena) ja kaikkien toisinajattelijoiden tuomitseminen
harhaoppisiksi — kaikki tämä on alusta loppuun parodiaa kirkon
yksinoikeudesta toimia Jumalan sanan (evankeliumin) ainoana varjelijana ja
tulkitsijana. Mutta tämä uskalias parodia esitetään nauraen ja torin
iloisten markkinapuheiden tavoin, joiden kieltä ja tyyliä noudatetaan
moitteettomasti. Siksi tällainen parodia saattoi jatkua ilman rangaistusta.