Ihmispyramidina olemisen tunne

Pyrkimys nousta ihmispyramidina mahdollisimman korkealle on tietynlainen tunne. Toinen toistensa hartioille ja selkään asettuminen on ihmisvilinän pysätetty ja kiteytynyt muoto. Espanjalaiseen karnevaalikulkueeseen kuuluu castellers, pyramidilaiset. Ihmiskeko saattaa muodostua sadankin hengen pyramideja, mukana täytyy olla mahdollisimman monenlaisia ihmisiä, Painavimmat asettuvat alle, ja kun paino jaetaan mahdollisimman laajalle. Ylimmäksi nostetaan tietysti lapsi, mutta ei mitään pienokaista vaan mieluusti jo hieman venähtänyt, murrosiän kynnyksellä oleva poika.

Karnevaali -sana tarkoittaa jossakin yhteydessä sekoitusta, moninaisuutta. Ihmispyramidi on tällainen sekoitus. Karnevaalikulkueessa kaikkien sekoittuminen on täydellistä: pyhimykset ja paholaiset, kääpiöt ja jättiläiset, sekä rivot että siveät, riehaantuneet ja melankoliset, metelöivät, myös juhlallisesti kynttilöiden kanssa etenevät ja vaikenevat hahmot kuuluvat kulkueeseen.

Ehkäpä väestöräjähdyskin löytää esityksensä tästä. Kun ihmispyramidi on akrobaattien muodostama, niin sen rakenteesta voi jopa lukea tarinan ihmiskunnan kamppailusta. Ihmiset voivat myös luoda uutta tilaa, mahdollisuuksien tilaa, ei pelkästään viedä sitä toisilta.

Tarina koostuu kymmenistä Kristuksista eri asennoissa: siunaamassa, rukoilemassa, opettamassa ym. Kristus esitetään tietysti pilakuninkaana orjantappurakruununsa kanssa. Jostain syystä tällaisessa ihmispyramidissa on tapana esittää ristiinnaulitsemisesta kaksi eri versiota.

Max Harris: Carnival and Other Christian Festivals. (osin verkossa)