“Kun eräs isäntä Kauvitsalta meni riiheensä, hän näki siellä tontun. Se istui lyhteitten päällä, polvet ristissä ja poltteli pitkävartista piippua. Sillä oli yksi ainoa silmä keskellä otsaa. Kun se huomasi isännän, katosi se äkisti lyhteitten alle.”
Martti Haavio kertoo Suomalaisissa kodin haltijoissa (1942) kokonaisen luvun verran yksisilmäisistä tontuista. Yleensä nämä olennot pysyttelevät riihen hämärässä ja välttelivät valoa. Lappalaisten mytologian mukaan Tontan ja Stalon välillä on vain se, että Stalolla on kaksi silmää kuin ihmisellä, mutta Tontalla vain yksi.
“Eräs emäntä muisti tyttövuosiltaan kuulleensa, että riihentontulla oli murha silmä, aivan kuin lautanen ja me pelkäsimme sitä, vaikka emme sitä koskaan nähneet.” Toinen muistaa taas, että yksisilmäiset tontut olivat hyväntahtoisia, kun niitä ei suututtanut.
Kerrotaan myös tarinoita, että tuo silmä loisti valoa. “Kun Latvan kylällä mies tuli riihelle ja astui luvan puolelle, hän näki siellä suuren miehen jolla oli yksi teelautasen kokoinen silmä. Se loisti kuin aurinko.” Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä yksisilmäisen tontun pelko liittyy juuri joulun aikaan. Jouluyönä, kun Impivaaraan muuttaneilta veljeksiltä palaa sauna ja he joutuvat öiseen metsään – niin yksisilmäisen tontun näkeminen saa heidät paniikkiin. Tosin heitä öisessä metsässä vainoava tonttu paljastuu sitten yksisilmäiseksi hevoseksi.
Tarinoiden yksisilmäinen tonttu saattoi olla pieni, jalat ristissä istuksiva kääpiö, tai se saattoi olla jättiläistonttu. Näillä jättiläisillä on Haavion mukaan yksisilmäisen paholaisen piirteitä.
Julsvennen on 3,5 metriä pitkä, ja sillä on yksi silmä keskellä otsaa, ja se kykenee näkemään synkimmässäkin pimeydessä.
Martti Haavio: Suomalaiset kodinhaltijat, 1942 281 – 294.