Juhlii joulut

Aika aatosta uuteen vuoteen ja loppiaiseen kestää kaksitoista yötä. Sillä nimellä joulunaika tunnettiin renessanssin Englannissa, Twelft Night.
Ohessa on Twelft Night -hengessä kirjoittamani tekstejä.

Siihen aikaan briteilläkin joulu oli Yule, pimeän ajan huipentuma. Jumalan pojan nimissä muisteltiin aurinkoa, ja rinnastettiin sanat Son, sun ja Sonne. Maailma, joka ei ollut sähkön valaisama koki auringon tarpeen erityisen voimakkaasti. Toki tästä tuli sitten sanomista, varsinkin kun roomalaisten saturnaliaan liittyvä herkuttelu sekoittui jouluun.

Virheliike korjattiin ja joulu sidottiin Kristukseen vaihtamalla yulen tilalle christmas.
Sitten puritanismi pääsi valtaan englantilaisten keskuudessa; herkuttelu loppui. Erityisesti joululuun liittynyt makean nauttiminen kiellettiin. Hammassärky, joka ennenpitkää seuraa makean syömisestä todistaa synnistä, ja se on vain esimakua hampaitten kiristelystä helvetissä.

Ensiksi valitaan Joulun Prinssi

Saturnalia eli lahjojen juhla

 

Joulukuusen kehät

Mikähän se Betlehemin tähtikin oli?

Aineksia tarinaan tähdestä taivaalla

Josef, taustalle unohdettu isä

Tonttu yksisilmäinen

Haamut liikkuvat välipäivinä

Joulukärpänen

Torstai-iltaisin joulun alla