Entä sade episodina ?

Haluaisin kirjastoon, mutta nyt sataa rankasti ja lykkään lähtöäni.

DuLevande

Milloin vesisade onnistuttiin valokuvaamaan ensi kerran?  Milloin huomattiin, että vaikutelma on todempi suihkun avulla lavastettuna ? Milloin huomattiin, että digitaalisesti sadevaikutelmaan voi lisätä myös tuulenpuuskan suunnan, ja sade on vielä todellisempi.

Kirjallinen sade manipuloi aikaa: sade yllättää, muuttaa suunnitelmat ja aletaan pitää sadetta.

Ehdinkö juosta katua pitkin kirjastolle asti, ennen kuin sade kiihtyy. Kauanko ihmiset odottavat näyteikkunan kohdalla, markiisin alla sadekuuron loppumista.  Kerääkö jossain kiireesti pyykkiä narulta? Tai ehtiikö kalastaja järveltä pois ennen kuin sade kastelee. Varsin elokuvamaisia sateen episodeja. Kuvan saa myös episodina,  joka on ruotsalaisen Roy Anderssonin filmistä Du levande (2007).

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *