(1.6.2013) Kohteena Theater Drachengasse Juli Zehin Corpus Delicti -näytelmä, terveysfasismia hahmottava dystopia. Tuntui, että ohjauksessa oli päässyt hieman liikaa korostumaan tuo vanhanaikaiseksi käynyt kuriyhteiskunnan esitys. Tiedättehän tuollaisen militarististen kroppien esiinmarssin, se on niin ysäriä, eikä siitä enempää.
Olen aiemmin lukenut Juli Zehin esseitä ja erästä romaania. Niin ja seurannut hänen ja filosofi Peter Sloterdjikin yhteistä keskusteluohjelmaa. Juli Zeh on Leipzigin kirjoittajalinjan tunnetuin kasvatti – ja ehkä liikaakin häneen on liitetty koko nuori sukupolvi. Corpus Delictin taustalla kulkee huiman hieno Juli Zehin kehittelemä teema: sairastaminen on luonnollinen tapa kapinoida terveys ja kurivaltiota vastaan. Tosi hienosti tämä teesi myös toteutetaan tekstin tasolla. Sairastaminen on hylkimistä, ruumiin yritys poistaa haitallinen tekijä – kuten terveyden nimissä harjoitettu kontrollointi. Kontrolli niin sanotusti kuvottaa ja oksettaa, ruumiillisia reaktioita siis.
Näytelmän nimi Corpus Delicti antaa oikeuden tarkastella ruumiillisuuden esityksiä tässä terveysvaltion kuvaelmassa. Päähenkilön Mia Hollin melankolinen keho, suru, aitous ja läsnäolo näyttämöllä on hyvä vastakohta parille muullekin kehollisuuden esitykselle.
Maskuliininen ja voimakas, treenattu, ylilääkärin kroppa onnistuu tuomaan näyttämölle sekä kurin, että täydelliseksi treenatun kropan fantasiat. Hän liikuskeli nopeasti, käytti lavasteina olevia putkikehikkoja voimistellessaan, vipusi itsensä hetkessä kattorakenteisiin. Punnerteli ja puhui luontevasti, seisoi päällään kun hän piti vakuuttavan puheen terveyden merkityksestä. Koko näytelmältä olisi mennyt uskottavuus, ellei tämä kaveri olisi ruumiillistanut kuria, terveyttä ja suoritusten nautintoa.
Miespuolisen hoitajan kehonkieli puolestaan oli niin opportunistista, kuin oli tarkoitettukin. Klownin puhelias keho siis, erilaisten ja ristiriitaisten eleiden ryöppyjä näyttämöllä – kaikki tämä ilmaisee katsojalle heti, että kuriyhteiskunnan yli-innokas palvelija ei saa pidettyä omaa kehoaan kurissa.
Mieshoitajassa tuli esiin siis puhelias keho, sellainen jonka jokainen ajatus näkyy välittömästi kropassa. Kaikki epäröinnit, aikomukset, oveluudet näkyivät, rakkaudentunnustukset Mialle, ponteva desinfiointi ja paheellinen tupakointi, kaikki.
Oli siis aivan luontevaa, että mieshoitaja lipesi kapinallisten puolelle. Siitä nousi myös aito optimismi, noin kuriton ja ilmaiseva keho vastustaa kuriyhteiskuntaa pelkällä olemassaolollaan.