Tomaatit

Taas näitä maaorjia istutetaan multaan. Jo taimina ne pakotetaan polvilleen ja työnnetään kainaloita myöten maan alle. Pitkin kevättä niitä on nöyryytetty kuulustelulamppujen alla, annettu kitsaasti opintopisteitä niin, että ne katkeroituisivat ja päättäisivät vielä näyttää muille.

Ja sitten kun ne istutetaan kasvihuoneeseen, seminaariinsa, ja varhaiskypsinä ne alkavat kukkia.  Minä piiskaan niitä vedellä, tiedän miten niitä kivistää kukkiminen, mutta mitä muutakaan ne voivat. Nämä nykyiset kandidaatit on jalostettu sellaisiksi räjähdyspanoksiksi, että ne rävähtävät hedelmään kuin tähtitaivas.  Raskaana ne kantavat enemmän kuin niiden varsi kestää, pakottavalla voimalla ne työntävät sadoista istukoistaan eräänlaista lihaa. Maaorjia ne ovat, alustalaisia.

Tosin oli minulla kolme aatelista, lahjaksi saaduista siemenistä, yhden varsi oli niin hauras että katkesi. Kaksi jatkaa vielä, ei niin satoisia ja erilaisia kuin toiset.