Puihin tutustuminen vie aikansa

Vaatii näemmä useita vuosia, ennen kuin puista alkaa hahmottua persoonallisuuksia, ja harvasta puusta voi sanoa että se on tuttu. Eräskin koivu on hämmästyttävän ekstrovertti, se seisoskelee aivan kadun kulmassa ja on vihreänä heti kun mahdollista. Joku sanoisi, että suojaisa kohta kerrostalojen välissä, lämpöputki kadun alla. Joku toinen sanoisi, että geeniperimä, kyky reagoida kevätvaloon muita nopeammin. Minusta se vaan on innokas ja saa huomiota koska alkaa vihertää ennen muita.

Seminaarinmäen kampuksella olen tutustunut aivan toisenlaiseen persoonaan. Se on jalava, joka tuntuu olevan suurimman osan vuotta näkymätön. Lyhyen kukintansa ajan se on vaatimattomalla tavallaan kaino ja kaunis. Olen sikäli ihastunut siihen, että haluaisin jatkaa sukua. Mutta kukinnan jälkeen, kun siemenkodat alkavat muodostua, se on aina häipynyt. Se oli tuolla, puoliksi tuomien takana, kohdassa jonne tuuli ei satu. Luulisi, että se on kätkeytynyt, kun lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa. Olen etsinyt, olen tutkinut lehtiä ja runkoja, mutta en vaan löydä sitä. Voiko jalava livahtaa takarivistä pois?

Nyt tilanne on lupaava, olen seisoskellut sen vierellä jo muutaman kerran ennen kukintaa. Se vaikuttaa rauhalliselta. Pyrin pitämään näkymästä kiinni kukinnan ajan, ja myös sen jälkeen, niin että sitten aikanaan saan hakea siemeniä. Toivottavasti jälkeläiset ovat yhtä salaperäisiä.