Öinen hallan henkäys

Metsäkukilla on nyt kova yö edessä, tyyntyy, iltataivas selkenee huolestuttavasti. Yöllä on valoisaa, nousen varmaankin murehtimaan, katsomaan mittaria ennen kuin aurinko nousee. Mustikat kukkivat, hyönteiset pölyttivät hyvin, ja kukka on jo vetäytymässä suppuunsa. Mutta kylmyys voi lopettaa hyvän alun ja kova halla voi vioittaa niitä. Parista pakkasasteesta ehkä selviäisimme. Paikallinen vaihtelu pelastaisi paljon, mutta jos ilma hyytyy miinus viiteen on kaikki menetetty.

Alavilla mailla hallan vaara – säätiedotuksissa luettu – on virallisen kielen
sointuisin ilmaus. Nuo sanat tulevat soilta ja sieltä, missä öinen sumu tihentyy suojaamaan kasveja. On vaara, että kylmä pudottaa sumun lehtien päälle, muuttaa sen huuraksi, ilma kovenee ja kirkastuu. En saa nukuttua, yö on niin valoisa. Murehdin sittenkin mustikoita, onko eläimillä minkä verran syötävää ensi syksynä. Ilman mustikkaa ne saavat puutostauteja.

Auton lämpömittari näyttää plussaa, kun käännyn Lapinmäen metsätielle.
Ajelen hiljaa, auto sammutettuna laskettelen alas sumuun, laakson pohjalle, sinne huuraiseen miinukseen. Samalla tiedän jo, että halla ei tulisi yltämään harjuille asti ja saamme vielä marjoja. Paitsi jos kesästä tulee kuuma ja paahteinen, silloin suuri osa kuivaa ja putoaa. Aurinko on noussut ja korkeat harjumännyt loistavat valossa, juuri tämä vetäytymisen hetki on se kylmin. Ja samalla tiedän, että vaara on ohi.