Kolmas adventti ja onnistun aloittamaan siivouksen. Lattialla lojuu jatkojohto, jonka rasiassa on neljä pistoketta. Imuri on toiminut huonosti, se on pölissyt. Olen vaihtanut pussin, ja olen tarkistanut, että kaikki osat ovat oikeinpäin, mutta ei, en ymmärrä miksi se on levittänyt pikemminkin kuin imenyt pölyä.
Paras pölynimuri-allegoria minkä muistan on Raymond Carverin “Kulkukauppias”–novellissa. Siinä oli kotonaan nyhjäävä kirjailijan alku, joka romaanissaan ei ollut päässyt tarpeeksi konkreettisiin asioihin kiinni. Ovelle ilmaantui kulkukauppias, joka tuli puoliväkisin sisälle antamaan imurointinäytettä. Ensin kirjailijan piti imuroida omalla imurillaan olohuoneen matto. Kauppias oli laittanut vehkeseen uuden valkoisen suodattimen, josta näkisi kuinka roskaa kertyy. Siitähän tuli runsaasti. Sitten kauppias imuroi uudella vehkeellä saman maton. (Ja tämähän on se allegoria). Uuden valkoisen suodattimen pintaan piirtyi vielä runsaasti sellaista hienoroskaa, jota tavallisen realistinen kirjailijan alku ei ollut saanut imuroitua.
Minun imuripuuhassani on onnellinen käänne: Puran ja kokoan imurin letkun. Jakorasiassa kolmanteen pistokkeeseen tulee pölynimurin johto. Ja imuri toimii hyvin, en tiedä miksi, se imee roskat matosta, sen suhiseva ääni tuntuu iloiselta, jopa leikkisältä.