Kolmannen adventin sammutus
Kaksi kynttilää sammui toisena adventtina.
Ensimmäinen kynttilä sammutetaan
Siellä missä on saapuminen – adventum – siellä on myös poistuminen. Voi olla niin, että mahdollisuudet menetetään yksi kerrallaan. Adventissa kyntilä on allegoria, kynttilä kerrallaan tapahtuva saapuminen on merkinnyt jouluilon vahvistumista. Ainakin virallista ilon aikaa, aivan kuin sokea tuijottaisi kynttilää jonka sydän on kellahtanut steariiniin ja sammuu. Kolme kertaa ”tipping point” koska enhän ole pessimisti, neljättä ei ole vielä lukittu.
Ensimmäisen kynttilän sammuttaa Putin, vaikka tällä hetkellä Ukrainalla on vielä toivoa. Putin vahvisti kuitenkin viisi päivää sitten asetuksen Ukrainan poistamiseksi, kuten päätös venäläisille esitetään. Todellisuudessa kyse on Venäjän valtaamista alueista. Tosin tämö tapahtuu Geneven rauhansopimuksesta piittaamatta ja lukemattomien sotarikosten saattelemana.
Ensimmäisen toivon kipinän sammuttajana Putin on antanut luvan tallata loputkin.
Täältä löytyy muut ykkösen, unon, ainoan, ensimmäisen allegoriat adventin tulemiseen liityen.
Yhdeksän astetta ennen täyspimeää
Kun olen käynyt pimeään sisälle, voin yrittää hahmottaa, että millä pimeän tasolla nyt ollaan. Bortlen skaalan mukaan täyspimeän alla on kahdeksan lievempää tasoa, vaihe vaiheelta laimenevaa pimeyttä.
Syvin pimeys puuttuu jo Suomesta, vain pieniä alueita voi löytyä pohijoisessa, itärajan luota. Venäjällä tätä yhdeksännen asteen pimeyttä on sentään.
Kahdeksannen asteen pimeys on tavoitettavissa, jos nuotion sammuttamisen jälkeen kuljen metsäpolkua aukealle suolle, en järvelle, koska sehän heijastaa kuin peli ja moninkertaistaa tähtivalon. Jos tuolta suon reunalta on etäisyyttä kaksikymmentä kilometriä lähimpään taloon, ja sen valaistu piha heijastaa säteensä taivaalle. Ja vaikka silmäni olisivat katselleet pimeää ympärillä jo tunnin, ja näin ne ovat tyhjentyneet kaikesta valon heijastuksesta, silti pääsen kahdeksannelle tasolle, ja kuvittelen että jossain on vieläkin pimeämpää.
Vaikka valon kajoakaan ei näkyisi, pimeys ei ole täydellistä, koska tähtien sähdet valaisevat yllättävän paljon. Ne sallitaan, jos juhlitaan pimeää yötä luonnossa.
Näkyvien tähtien määrä on tuhansissa, ja lisälaitteilla voi tavoittaa aavistuksen äärettömästä tähtiluvusta. Näkyvillä tähdillä on myös oma magnitudinsa, jako kuuteen eri tasoon valovoiman mukaan. Mutta valosaasteen vuoksi puhdasta tähtien valovoimaa ei ole missään. Ja kun valosaasteen määrä taivaan alla lisääntyy, tähdet himmenevät. Kaiken lisäksi heikoimmin säteilevät katoavat silmistä ja taivas köyhtyy.
***
Borten asteikolla pimein, yhdeksäs aste on avaraa pimeyttä, avaruuspimeyttä. En tiedä voiko silloin aavistaa avaran taivaan. Ilmeisesti, sillä pilkkopimeään liittyy ahtauden tunne, pimeä seinä, ulkona sellaista ei ole.
Joskus kun olen istunut pimeänä, kuuttomana yönä, järven rannassa, tuntui kuinka avara tila välittyi. Ehkä laajan pimeän tunne tulee järvestä, sen himmeästä valon aavistuksesta. On avaraa vaikka sitä ei näekään. Se saattoi olla jopa kahdeksas taso.
Kahdeksas pimeyden taso on joskus luontoretkellä saavutettavissa. Pimeys leviäisi kaikkialla, mutta usein horisontissa on linkkimasto. Tuo yksi ainut valopiste pilaa kaiken. Kuin siellä kaukana istuisi mies kannolla polttamassa sikariaan. Ja kuitenkin se olisi lähettä tökkien tumpilla silmään.
Usen olen yrittänyt käänttää selkäni linkkimaston valolle, olen yritänyt pitää kättä sen edessä. Mutta se ei auta koska tiedän, että tuo punainen valo haittaa myös tähtiä. Punahehkuisen tumpin läsnäolo poistaa heikoimmat tähdet näkyvistä.
Selän kääntäminen valolle ei poista sitä valosäteilyä, joka nousee taivaalle nuotiosta tai taskulampusta. Sanotaan, että seitsemäs pimeyden taso vastaa sellaista pimeää, jota himmentää vain yksi, kilometrin päässä olevan talon taivaalle heijastuma pihavalo. Tämäkin vain silloin jos valo ei näy suoraan. Tämän tason tähtimäärä taivaalla laskee silkkaan viiteensataan.
Pimeyden takia haluan tyhjentää silmäni. ja annan reseptoreihin kerääntyneen valoenergian vähitellen hiipua. On käveltävä etäälle nuotiosta, niin kauas että suora valo ei näy. Sillä pelkkä vilkaisu valopisteeseen, ja silmien reseptorit imaisevat itseensä valosta kylläiseksi. Tähtien katselun kannalta silmien pitäisi antaa tyhjentyä valon muisostakin, muutoin katsoja ei näkisi enempää kuin kolmensadan tähden tuikahduksen.
Viidennen tason pimeys on minulle tutuin, lapsuudenkodin piha. Kun taivaan länsikulmassa on tuhkanharmaa reunus. Muualla ei ole valopistettäkään, mutta seitsemän kilometrin takana olevan katuvaloesiintymän takia taivaalla on kiusallisen havaittava kajastava harmaa. Lapsuudessa sitä ei ollut. Ja tähtiäkin on nyt vähemmän: viidennen tason tähtikimara on jo huomattavan tutun oloinen. Arvattavasti sataviisikymmentä tähteä on havaittavissa ilman ponnistelua.
Neljäs pimeyden taso on jo varsin arkipäiväinen kun tuon taivaanrannan valonkajon lisäksi viidensadan metrin päässä olevan naapurin ikkuna vielä heijastelee silmänpohjassa.Tähtien määrän laskemme alle sadan.
Kolmas pimeyden taso on kaksikymmentä kilometria kaupungista, kaupungin kajo harmaannuttaa kolmanneksen taivaasta. Niin että vastakkainen puoli on vielä pimeä. Niinpä tarkkaan valitusta valokatveesta käsin voin katsella vaisua kuudenkymmenen tähden taivasta.
Toinen tason pimeys on lähiössä, jossa toinen puoli taivaasta on läpitunkemattoman pimeä ja toiselle puolen kaupunnki tekee valokuvun. Silloin kun taivas on pilvessä valoalue suorastaan hehkuu. Silloin kun pilviä ei ole, niin tähtien määrä romahtaa liki puoleen edellisestä, saamme kolmekymmentä.
Ensimmäinen taso on kaupungilla yöllä, kun voin nähdä vain yksittäisiä tähtiä, ja pelkästään niiden välisistä etäisyyksistä voi tuntea kuinka harvassa ne ovat.
Käryävän kaalen tarina
Ah näitä hyviä, haudutettuna kaaliruokia. Haluankin varoittaa tuoreen kaalen käystä, ettei käy kuten Jack O’Lanternille 1600-luvulla kaaleen koverretun lyhtynsä kanssa.
Hän oli varas ja nilkki, mutta niitä harvoja, joka onnistui huijaamaan paholaista. Jack O’Lantern on se kurpitsalyhtyihin liitetty Halloween-Jack. Oikeastaan hänen lyhtynsä oli koverrettu kaali.
Paholainen ei erityisesti välittänyt Jackista, ja siksi hän sai keploteltua haltuunsa kekäleen helvetistä. Jack kätki sen keräkaalen sisään, karatakseen sen valossa.
Helvetin rajalle tullessaan hän raotti onkaloa kaalessa niin, että valo näyttäisi reitin ulos. Pian kekäle savutti ja kärysi, eikä tuli valaissut mitään.
Jack eksyi, ja harhailee yhä jossain maailman ja helvetin välisessä pimeydessä. Haju on sanoinkuvaamaton.
Jack O’Lantern on varoittava kertomus, niin arvelen. Ja palavan kaalen käry on vastenmielinen.
Tarinan opetus on se, että kaalesta ei tule maukasta grillaamalla. Haudutettuna se maistuu taivaalliselta, koska hidas kypsennys uunissa tai valurautapannussa tehostaa hienoja aromeja ja luonnollista makeutta. Kuumuutta tulee välillä kuitenkin nostaa niin, että saadaan mukaan karamellimaisia aromeja. Ne eivät synny käryttämällä vaan paahtamalla ja hauduttamalla.
Ne, jotka polttavat tuoretta kaalta grillaamalla, tai paistinpannulla ilman rasvaa, saisivat palata sinne mistä ovat tulleet.
TAISTELUKOHTAUS KYLMÄN JA LÄMPIMÄN VÄLILLÄ
Ajankohtaan nähden korkea lämpötila kohtasi kylmän rintaman joka väistyi. Viikko sitten oli toisinpäin.Lämmin sää väistyi suoraan pohjoistesta puhaltavien tuulenpuuskien tieltä.
Seiurauksena oli, että pohjoinen voimistuu ja säätila laskee ajankohtaan nähden yllättävän matalalle. Huhtikuussa on tällaista: kylmät ilmamassat iskevät yhteen lämpimien kanssa.
Kevät alkoi lupaavasti, sitten tuli raju taantuma. Kevään ensimmäiset narsissit ja leskenlehdet suorastaan jäätyivät yöpakkasten takia. Päivätkään eivät lämmenneet vaan jäivät miinukselle.
Mikä hyydytti kevään ?
Takatalvi johtui lämpimän ilmamassan pysähtymisestä Atlantille. Se muodostui vahvaksi antisykloniksi, joka pakotti Pohjoisesta tulevan ilmavirtauksen kiertämään myötäpäivään, näin kylmät tuulet sinkoutuivat suoraan alas Suomen itäreunaa pitkin. Maamme jäi keskelle kylmän ja lämpimän välistä taistelua: korkea seisoi Atlantin rannikolla ja matala vilisti erittäin kylminä tuulenpuuskina alas maan pintaa pitkin.
Siinä meni talven viimeiset kylmät ilmamassat. Vielä kun ilmakehä oli talven jäljiltä kylmä ja kuiva, vailla kosteuden antamaa suojaa, niin mikään ei estänyt kylmän kiristymistä.
Näin tuli kylmätuulinen viikko, joka ajoittain yltyi myrskuksi. Harvoin se pohjoisesta tulee, mutta kun se tulee, se kalvaa lämmöt pois saunan jälkeen vilvoittelemaan tulleesta ihmisestä.
Myrsky iski yllättävästä suunnasta. Puita kaatui. Solakoita, pitkärunkoisia pihamäntyjä piiskattiin ja kuritettiin. Tuuli pakotti latvoja kumartumaan ja taipumaan puuska puuskalta alemmas. Männynrungoissa ilmeni yllättävää taipuisuutta ja sitkeyttä, juuretkin jännittyivät kun rugot venyvät äärimmilleen, eivät antaneet periksi. Männyt kestivät ja oikenivat. Tällaiset tuulten dramaattiset käänteet saavat huolestumaan, mutta jos puut eivät kaadu, niin myrsky myrskyltä ne myös vahvistuvat.
Vuodenaika ei muutu ilman taistelua: kylmä sai vallattua niin maan, veden kuin metsät. Räntäsateet – keskitykset lumikuurojen muodossa – aamuisin salaa vallattu maa, huurassa. Toisaalla aurinko tykittää jo isolla kaliberilla, ja vahvistusta on tulossa.
Taistelua on käyty pitkään myös vesissä. Kalat pysyttelevät poteroissaan niin kauan kun kylmä vallitsee ja vesi on alle 7 asteista, sitten ne ryntäävät matalikoille kutemaan.
Kohtasimme runsaita lumisateita, jopa lumimyrskyjä, ja ne kurittivat julmasti huhtikuuta.
Mutta pian saimme huomata, että lumituisku pääsikin vihmomaan lännestä käsin, ja se piiskasi kylmän tiehensä. Mitään ei tapahdu juuristossa niin kauan kun lämpötila on alle kymmenessä.
Illalla paljastui täysikuu, ja yökin oli yllättävän leuto, niin että päivälle tuli hyvä alku. Iltapäivällä lämpötila kohosi yli kymmenen asteen,
Ruohot ja muut ylivuotiset, maaperään piiloutuneet sipulit puolustavat vallattuja paikkojaan, mutta eivät nouse. Siemenet virittävät panoksensa, pysyttelevät valmiina, ihmisiä hakeutui ulos asunnoistaan, kunnes lämpötila kohoaa, ja maihinnousu alkaa.
Maaliskuu – kevään kylmä kylki
”Maaliskuu.Se voi olla rankkaa aikaa. Leijona ja lammas. Kevään kylmä kylki. Sellaisten kukkien kuukausi, jotka voisivat yhtä hyvin olla vielä lunta, narsissien kukintojen paperinohuen paljastumisen kuukausi. Sotureiden kuukausi, maaliskuu jonka nimi juontuu Marsista. Roomalaisten sodan Jumalasta; gaelin kielellä kuukauden nimi on kevättalvi ja muinaissaksaksi raju kuukausi, koska silloin tuulee rajusti.
Maaliskuu on kuitenkin myös venymisen kuukausi, kuukausi jolloin päivä alkaa pidentyä. Mielettömyyden ja odottamattomien kypsyyden kuukaus uuden elämän kuukausi. Ennen gregoriaanista kalenteria uusi vuosi alkoi tammikuun sijaan maaliskuussa, ja silloin juhlittiin sekä kevätpäiväntasausta että Marian ilmestystä, päivää jolloin enkeli ilmestyi Neitsyt Marialle ja ilmoitti, että hän synnyttää lapsen, vaikka on Neitsyt. Ja lapsi sikiää Pyhästä Hengestä. ”
Ali Smith Kevät s.225
Kevätpäiväntasaus – reikä ajassa
Onneksi on kosminen järjestys, joka muistuttaa missä vaiheessa kevättä
ollaan menossa. Vernal equinox – yö ja päivä ovat tasan – keskiaikainen pyhiinvaelluksen aloittamisen päivä ja samalla lintujen hääpäivä.
Tuon vanhan uskomuksen sijaan voit tehdä linnunpöntön ja vastata kevätlauluun: ii kvi noks ii kvi noks ii kvi noks.
Jos huomaat jotain erikoista aamulla 20.3, tartu vinkkin. Samoin teki
Dante Jumalaisen näytelmän alussa, kun hän kävelyllään kevätpäivän tasauksen
aamuna vuonna 1500 näki paitsi suden myös railon ajassa.
Ehkä repeämä oli muodostunut keskeltä haljenneen vuorokauden väliin.
Siitä alkoi Danten matka, joka tuntui elämän mittaiselta mutta kesti vain
viikon.
Kun kairaan reikää pesäpönttöön, ajattelen sitä minne lintu pujahtaa.
Sahaan puuta ja poraan, en voi kuin ajatella omaa taipumustani lyödä päätä
seinään, ja auttaa edes lintua käymään läpi pienestä reiästä.
Toisaalta kairaan reikää jäähän, ajattelen miten hauki mahtuu tulemaan sieltä, ja pullahtaa jäälle kuin vastasyntynyt.
Haluan muistuttaa, että kevätpäivän tasaus on kosminen päivä niin linnuille kuin kaloille, pesimispäivien ja kutupäivien alku. Keskellä aikaa on reikä tai halkeama.
Pakkaskaunis
Talven juhlallisin tila ilmaistaan kireä ilme suupielessä, sanotaan: pakkanen kiristyy. Kaikkialla näkymä huikaisevan puhdas ja luminen, hienoinen lumivaippa pensaissa, havupuut kuohkeina korkeuksissaan, kylmänsininen taivas yllä.
Talvinen korkeapaine, kylmä ja kirkas sää, on juhlallinen, vaikka kieli ei sitä tunne vaan väittää, että pakkanen ikään kuin kiristäisi kääntymään pois.
Pakkaskaunis ja kuusi muuta huurteista tekstiä
Kylmän enkelit
Harhoja öisessä metsässä 1863
Talvi piirtää naaman
Lumessa kahlaava, hikoileva nainen 1892
Lumen painoton paino
Matissen saksimat lumikukat
